sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Työn veroista ja maksuista, sekä kannustavuudesta

Olen ollut vuosikymmeniä huolissani suomalaisen työn kustannuksista. En niinkään käteen jäävästä palkasta, vaan palkkaan liittyvistä veroista ja maksuista. Ihmistä kannustaa se, mitä hän saa työn teosta käteen ja mitä hän saa sosiaali- ja eläketurvana. Kovin pieni on käteen jäävä suhteessa siihen mitä työ kokonaisuudessaan maksaa.

Poikasena viitisenkymmentä vuotta sitten olin isän kanssa pöllin teossa kotitilan metsässä. Perhe sai ennakkomaksun yhtiöltä ja loppumaksu, kun pino oli talvella ajettu hevosella joen rantaan. Vyörytys uiton alkaessa kuului kauppaan. Pino työnnettiin käsipelissä puu kerrallaan törmänvilttoa alas pyörien ja pomppien jokeen uiton vietäväksi.

Edellisen talven pöllipinon vyörytys jokeen, kesäinen pöllinparkkuu peltotöiden ja heinänteon välissä tiesi rahan saantia, kauppavelkojen maksua, selviytymistä ja eteenpäin menoa meillä ja monissa muissa taloissa. Loppukesällä kerättiin hilloja, joilla myös maksettiin kauppalaskuja.

Viisitoistavuotiaana pääsin velipojan kanssa ensimmäisen kerran uittoon Tenniölle. Isä oli toisessa uittoroikassa Savukoskella. Tehtiin pitkää kahdentoista tunnin työpäivää ja kolmistaan saimme hyvinkin perheen talouden hetkeksi kuntoon. Olimme ylpeitä siitä.

Myöhemmin menin uittoon jo kokeneena uittojätkänä monena keväänä monien muiden nuorten kanssa. Jotkut menivät urakalla istuttamaan männyntaimia. Työsuhteet olivat lyhytaikaisia, mutta niistä hyötyivät kaikki, puutavarayhtiöitä ja kyläkauppoja myöten.

Parikymppisenä menin ammatikoulun jälkeen töihin tehtaan rakennustyömaalle Kemiin muutamaksi vuodeksi. Töitä tehtiin tuntipalkalla. Palkka nousi merkittävästi, kun meni kaupunkiin. Urakkaa ja urakkalisää käytettiin tehokkaasti, jos joku työvaihe piti saada nopeammin valmiiksi. Raha pani miehiin liikettä.

Vielä 80-luvun alussa kun olin teknisen koulun jälkeen työmaan rakennusmestarina, oli urakka oiva keino nopeuttaa jonkin työvaiheen toteutumista. Muutamia vuosia myöhemmin ei raha enää kelvannut, vaan miehet sanoivat, että sovitaan aikaurakka, ei rahaurakka. Ei kuulemma pärjännyt, kun verot nousivat.

Metsuri aprikoi 80-luvun loppupuolella, että "jos hän oikein pukkaa puuta nurin, niin verot nousee ja jos vielä enemmän pukkaa, niin päivähoitomaksu nousee. Että ei sitä kannata tehä enempää." Verokiila oli tehnyt tehtävänsä.

Korkeat verot ja muut kustannukset antavat harmaalle taloudelle kilpailuetua ja parantavat halpamaista tuotavien tuotteiden ja palvelusten kilpailuklykyä, meidän työn vahingoksi. Globalisaation ja digitalisaation ansiosta voidaan yhä suurempi osa työstä siirtää halpamaihin. Lisäksi digitalisaatio ja tekniikan kehittyminen itsessäänkin vähentävät ihmisten tehtäväksi jäävän työn tarvetta.

Pitkään jatkunut korkea kustannusrakenne on aikaansaanut työttömyyden ja joutilaisuuden kierteen, jonka vuoksi 90-luvulla ryhdyttiin asteittain kiristämään työttömien etuja. Se vain pahensi ongelmia. Huonoin keksintö on ollut ns. soviteltu päiväraha, joka on jo pari vuosikymmentä estänyt työttömää ottamasta lyhytaikaista työtä vastaan. Perkeleen perkele!

Ei kannata palkata ihmisiä, kun se tulee niin kalliiksi, eikä kannata ottaa lyhytaikaista työtä vastaan, kun siitä seuraa vaikeuksia, kun päivärahaa ei pitkään aikaan tule. Ja kun lopulta tulee, on se pienentynyt niin, ettei työstä jäänytkään mitään käteen. Pahimmillaan on lopputulos ollut huonompi, kuin työttömänä ollessa. On helppo kuvitella, kuinka innokas tämä kaveri on seuravalla kerralla. Ei lähde.

Pätkätöitä varten on kaupungeissa vuokrafirmoja, jotka takaavat työntekijälleen jonkinlaisen toimeentulon. Maaseudulla ei niitä ole.

Työn verotuksen ja maksujen alentamisesta on nyt puhuttu parikymmentä vuotta, mutta tulokset ovat huonot. Verojen alentamisessa on se huono puoli, että sama raha on kerättävä jotakin muuta kautta. Olemmeko valmiit maksamaan energiasta, jätteen vastaanottamisesta tai kiinteistöverosta enemmän, jotta työn verotusta voitaisi laskea?

Arvonlisäveron korottaminen on parempi vaihtoehto. Se tulee maksuun myös tuontihyödykkeille ja parantaa meidän kilpailukykyä. Harmaan talouden verolait takaavat, että se talous ei helposti hyödy arvonlisäveroista. Niitä on nyt vaikeampi kiertää.

On aika miettiä, miten työn verotusta lasketaan, mutta kokonaisveroastetta ei pitkään aikaan voi laskea. Sitä on jopa korotettava niin kauan, kun yhteiskunta saadaan parempaan kuntoon.

Ihmisen on hyvä kokea työn tekemisen riemua, muuten ei elämä ole terveellä pohjalla. Sitä ei ole viisasta veroilla ja maksuilla hengiltä ottaa.

1 kommentti:

  1. Olen ollut työttömänä jo 7 vuotta, eli olen pitkäaikaistyötön. Täällä maaseudulla ei ole juuri työtä tarjolla. Eikä sitä kyllä kukaan ole tullut tarjoamaankaan. Aikanaan oli työkkärillä suunnitelma, jonka mukaan tarjottaisiin sellaista työtä jota pystyy ja osaa tehdä, mutta sekään ei ole kohdallani toteutunut. Mutta, nyt pääsin palkkatuella tekemään minua kiinnostavaa työtä, tosin vain määräaikaisesti. Onhan tämäkin sentään edistystä.

    VastaaPoista