Leipomuksia

Ohraleipä:


Sain uusia ideoita ohraleivän tekoon ja päätin muuttaa reseptiä. 


Ainekset:

  • 1,1 kg ohrajauhoja 
  • 0,1 kg vehnäjauhoja
  • 1 teelusikallinen suolaa
  • 1 teelusikallinen ruokasoodaa
  • 3 teelusikallista leivinjauhetta
Sekoitetaan kuivat aineet huolellisesti. Lisätään kylmää vettä, niin että taikinasta tulee sopivan notkeaa. Ennen sekoitettiin käsin, mutta koneella olen saanut oikein hyvän taikinan.

Paloitellaan taikina neljään osaan ja leivotaan noin sentin paksuisia pyöreitä leipiä. Pistellään haarukalla tai sahanterällä.


Lämmitetään pirtinuunia jo edellisenä päivänä hiukan ja paistopäivänä riittävän kuumaksi. Sähköuunissakin paistaminen onnistuu ja lämpötila pitää olla yli 300 astetta.


Paistetaan noin 6 - 8 minuuttia puoleltaan uunin paistokyvyn mukaan. 


Syödään heti kuumana voin kanssa. Silloin ohraleipä on parasta. Loput pakasteeseen ja sulatetaan juuri ennen käyttöä kuumassa uunissa.


******

Ja tässä toinen ohje ohraleivän teosta


Seon heleppo tehä. Siihen tarvitahan vain jauhoja, vettä ja suolaa, sen verran, että taikinasta tulee sopivan paksu, ei liian löysä eikä liian kova. Sitä taikinaa ei vaivata ku sen verran, että taikina saahaan valamihiksi. Veen ja jauhojen pitää olla mahollisimman  kylymiä ja suolaa pistetähän sopivasti. Jokku ne laittaa suutaa, leivijjauhetta tai vehenäjauhojaki: Seon makuasia.

Leivotahan vaikka nuin kahemkymmen sentin leveitä pyöreitä leipiä, alle sentin paksuisia. Eikä nostateta, eikä pietä lämpimässä kuin vain sen verran mitä on pakko. Pistellähän sittev´vielä haarukalla reikiä. Ei kuitenkahan mahottomasti.

Leivät paistetahan kuumassa uunissa, siinä ainaki kolomessasaassa astehessa, tuommonen kaheksan  minuuttia. Ja sitte heti syyvähän tuore leipä kuumana voinokare leivän päällä, ku on vähän jähtyny.


Se kuuma ohoraleipä se vähän syötättää, että äläkää sitten syökö kovin palijon kerralla.



Kampanisut eli saijalaisittain tortut

"Irenen" ohjeella noin 40 - 50 torttua koosta riippuen.

  • 500 g voita
  • 4 dl sokeria, kolmekin käy
  • 2 prk kermaviiliä
  • 14 - 16 dl vehnäjauhoja, niin että tulee sopivan notkea (voit kokeilla osaksi myös speltti-jauhoja)
  • 2 tl suolaa
  • 2 tl soodaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
  2. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne voivaahtoon.
  3. Lisää samalla kermaviili taikinaan.
  4. Tee kaulimella taikinasta noin sentin paksuinen levy jauhotetulla pöydällä ja leikkaa taikinapyörällä siitä mieleisen kokoisia torttuja, noin 7 - 10 cm x 3 - 4 cm. Leikkaa torttuihin 4 - 5 sakaraaja voit hiukan taivuttaa kamman muotoon, jos haluat.
  5. Paista 200 - 220 asteisessa uunissa 10 - 13 minuuttia. Seuraa, ettei pala. On valmista kun on kullankeltainen. Päältä ruskea voi olla jo alta tumma, tummempi on palanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti