maanantai 7. heinäkuuta 2014

Amupalahauki

Ensimmäinen lomapäivä. Kuuma. Maalailin valakosta maalia lautoihin puijen varijossa väsyttävässä heltehessä.

Sitten vielä illalla jojelle kalahan, mielessä harrit paistinpannulla. Ei harri syöny, ei yrittänykkään. Mutta hauki viurahti kovassa virrassa vilikkuhun (lippauistimeen). Yritin nostaa jyrkälle törmälle, mutta rantakolohon mätkähti. Sain sen haavilla maata vasten painamalla tammettua haavin ja montunpohjan välihin ja pääsin säikähyksestä jäykkää kalaa niskasta kiinni.


Niin tuli hauki, ei iso mutta passeli. Tainnutin, laskin veret ja suomustin sen venehen perässä perämelan päällä ja perkkasin. Kotona vetasin vileerausveittellä halaki ja parista kohtaa poikki ja panin nahkoineen, päineen ja evineen yöksi suolahan. Enkä ottannu ruotoja pois.


Sen kun aamupalaksi paistaa ja ruotoja imeskellen syö, niin saa sitä courmet ruokaa aamulla. Otetahan ne ruovot sitten pois ku tehään semmosta tavallisempaa ruokaa, tavallisemmille ihimisille.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Haukanpesämaan karhu

Illalla auringon kääntyessä kohti pohjoista taivasta alkoi pakkanen hiljalleen kiristyä ja auringonpaisteen sulattama hanki kovettui. Talven aikana laihtunut karhu asteli hangella Haukanpesämaan ja Kaksuopajanaavan laitamilla, laskeutui tien laitaan, nousi tielle, asteli yli ja toiselle puolelle kantavan hangen päälle ja jatkoi siitä kohti pohjoista, Kuolajokea ja Haapakummun taloa.

Ennen Haapakumpua karhu kääntyi itään ja ylitti Haapakumpuun ja Taipaleen niemeen menevän tien auringon sulattamia pälviä pitkin. Se kääntyi jälleen kohti Kuolajokea ja nousi Taipaleenniemen tielle, jatkoi sitä pitkin kesämökkitien haaran kohdalle ja kääntyi sinne.

Sata metriä ennen asumatonta kesämökkiä kääntyi karhu jälleen jyrkästi itään kohti Taipaleenniemeä. Jääkärinpalon talon koirat nostivat metelin ja karhu kääntyi jälleen, nyt lounaaseen Välikuusikkoa pitkin kohti Muotkaselkää.

Kolmen aikaan Leo ja Hilkka heräsivät koirien haukuntaan. He päättivät, että ”keitetähän kahavit ku kerran herättihin.” Aamutoimien jälkeen he päättivät ottaa selvää, mikä se koiria säikäytti. Kesämökin tienhaarassa he huomasivat, että ”täälähän on ollu karhu”. He tutkivat huolella jälkiä ja Leo mittasi etutassun leveyden. Sitten he miettivät: ”Mistä se on oikehen tullu” . Tulojälki löytyi vähän matkan päästä.

Aamupäivällä Leo soitti ja kysyi: ”Vieläkö niitä petojen jäläkiä kerätähän? Täälä on ollu karhu tuossa kesämökkitiellä. Nelijätoista senttiä on se tassun jäläki."

”Ompa mielenkiintoinen tapaus. Minä tulen kattomahan.” Vastasin. ”Se pitää tulla sitten heti. Se sulaa paistehessa.” Leo vastasi.

*****

Niin antoi karhu tiedon liikkumisestaan riistantutkimuslaitoksen virtuaaliseen havaintotietojärjestelmään. Missä karhu nyt on, yli kahden vuorokauden päästä, ei ehkä tiedä kukaan. Epäilempä, että meni pohjoiseen, yli Kuolajoen kohti Naruskaa, koska sinne oli menossa.

Tällaisista vierailuista on tullut hyvin tavanomaisia tapahtumia. Ihmisille ei näistä elukoista ole haittaa, koska ne pitävät tarkoin huolen siitä, että ovat poissa näkyviltä ja väistävät ihmistä. Saattavat kylläkin käydä jäljillä haistelemassa, kuka se täällä oikein kulki.

Välillä jälki painui kovaan hankeen vain heikosti. Takana on takajalan jälki.

Etutassun leveys on 14 cm.

torstai 1. toukokuuta 2014

Lasote vai Posote

Viime syksynä töihin ajellessa kuuntelin ratiosta uutista pohjosen Suomen sotepalvelujen "kehittämissuunnitelmista". Mietin, että kumpiko tässä oikehen tulee, Rovaniemeltä johettu Lapin sote vai Oulusta johettu Pohjois-Suomen sote, eli LASOTE vai POSOTE.

Siinä sitten on asioita talavi veivattu, välillä suuntaan ja välillä toiseen ja työryhymiä vaihettu ja niin eespäin. Nyt sitten kevähällä selevisi, että POSOTEhan se sieltä tulee. Ja heti perähän sanottihin, että pitkässä kuusessa tämä on. Ettei tiiä mikä vielä tulee.

Minun mielestä se on POSOTE. Se se on perkelekki niin. Ku siitä ovat entinen ja tuleva pääministeri, Katainen ja Sipilä kättä päälle lyönehet yhessä muijen johtavien puolueijen kans. Kyllä se on parasta uskoa, että niin se asia on.

POSOTE on laaja maa. Taitaa olla puoli Suomia. Utsjoelle on matkaa POSOTEn pääkaupungista Oulusta vajaa seittemänsataa kilometriä. Tänne meille tulee melekein nelijäsataa kilometriä. Että kaukana se POSOTE on.

Tässä tulee mielehen, että mitenkähän se POSOTE alakaa asioita oikehen johtamahan? Kirijoittaako se sieltä kiertokirijehiä, tai ukaasia, että miten tämä ja tuo tehään? Saapa senki sitten nähä. Ja jos ne POSOTEn johtajat ovat vähänkähän utamia, siitei tule mitähän. Maakunnissa eletähän niinkuin eletähän ja POSOTEssa kijoitellahan mitä kirjoitellahan.

Kyllä se on parasta, että hanevammasta päästä valikoijahan ne johtajat sinne POSOTEhen. Parempisaattoset ja tulipiipunsekaset, mutta tasavat ihimiset ne hyvinki saattaa saaha asiat ohojaksihin. Ja osaavat pian pitää suittiperistä kiini.

Että iso homma se on tämä POSOTE. Kuka sen sitten tehennee?

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kulttuuritapahtuman järjestäminen

Kulttuuritapahtumat eivät ole kannattavia, mutta niitä kannattaa järjestää. Taloudellisesti tapahtumat ovat yleensä surkean tappiollisia. Pääsylipputuloilla ei menoja kateta.
Miten sitten on mahdollista, että kaukana maailmasta, pienessä Saijan kylässä järjestetään musiikkitapahtuma kerta toisensa jälkeen ja vieläpä niin, että järjestävä seura ei tee konkurssia. Se on mahdollista kun tukea tulee yhteiskunnan monilta eri tahoilta.
Lipputulojen lisäksi kuluja katetaan sponsoreitten antamalla tuella tapahtumalehden mainoksina ja avustuksia haetaan ja saadaan useilta eri tahoilta: kunnalta, taidetoimikunnalta ja kultturia tukevilta rahastoilta jne. Ilman tukea, ei tapahtumaa voi järjestää, mutta kun ja jos saamme tukea, saamme sen puolesta aikaan tapahtuman. Järjestelytyön teemme talkoilla.
Miksi sitten kannattaa järjestää?
Tapahtumat ovat osa viihtyisyyttä ja virkistystä. Niillä kullakin on oma vetovoimansa, joka tuo ihmisiä koolle ja lisää tunnettavuutta. Matkailupalveluille saadaan lisää asiakkaita ja lomamökkeihin asukkaita. Kun tulee uusia vieraita, tulee uusia silmäpareja näkemään ja kokemaan tämän alueen mahdollisuuksia ja ehkä tulee uusia ahaa elämyksiä uusista mahdollisuuksista.
Tapahtumiin sijoitettu työ ja taloudellinen tuki palaa hyvinkin takaisin yhteiskunnalle, ehkä moninkertaisesti.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ohoraleipä

Seon heleppo tehä. Siihen tarvitahan vain jauhoja, vettä ja suolaa, sen verran, että taikinasta tulee sopivan paksu, ei liian löysä eikä liian kova. Sitä taikinaa ei vaivata ku sen verran, että taikina saahaan valamihiksi. Veen ja jauhojen pitää olla mahollisimman  kylymiä ja suolaa pistetähän sopivasti. Jokku ne laittaa suutaa, leivijjauhetta tai vehenäjauhojaki: Seon makuasia.

Leivotahan vaikka nuin kahemkymmen sentin leveitä pyöreitä leipiä, alle sentin paksuisia. Eikä nostateta, eikä pietä lämpimässä kuin vain sen verran mitä on pakko. Pistellähän sittev´vielä haarukalla reikiä. Ei kuitenkahan mahottomasti.

Leivät paistetahan kuumassa uunissa, siinä ainaki kolomessasaassa astehessa, tuommonen kaheksan  minuuttia. Ja sitte heti syyvähän tuore leipä kuumana voinokare leivän päällä, ku on vähän jähtyny.

Se kuuma ohoraleipä se vähän syötättää, että äläkää sitten syökö kovin palijon kerralla.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Saija, köyhä rikas alue

Muutamia vuosia sitten julkaistiin tilasto käytettävissä olevista rahavaroista postinumeroalueittain. Listan vähätuloisimmassa päässä oli kolme kylää samalla tasolla: Sallan Saija ja Naruska, sekä yksi kyläalue Enontekiöltä. Eli Saija on Suomen köyhintä aluetta.

Saijalla on maitokarjatilojen keskittymä, lihakarjanavetta, lampaan kasvattajia, monia porotilallisia ja metsätilallisia sekä poronlihan jalostamo ja rakennusurakointiyritys. Tiloilla on monia sivutoimia ja tulot hankitaan monista lähteistä. Osa käy työssä naapuripitäjässä, osa kirkonkylässä, osa kauempana esimerkiksi kaivoksella.

Saijalla järjestetään monia tapahtumia. On Viinakauppahiihto, joka toinen vuosi "maailman pienin jazzfestivaali" Saijazz, hauenpyyntiviikko, petankkikisat jne. Saijalla viettää lomaansa moni loma-asukas.

Tällä rahavaroiltaan köyhällä alueella on oma vetovoimansa. On paljon toimeliaisuutta ja toimintaa. Täällä selviytyy uurastamalla ja olemalla kekseliäs. Elämme koko ajan äärimmäisillä rajoilla, miten saadaan heikosti kannattavat toimet hoidettua joltiseltaankin tuottavasti. On oltava määrätietoinen ja vietävä asioita eteenpäin tarmokkaasti.

Jos täällä olisi enemmän rahatuloja, vetäisi se tänne entsestään lisää rahavirtoja, emmekä enää olisi köyhiä. Mutta rahaa ei tänne hevillä tule. Täytyy vain luottaa, että sitä vähänkään saataisiin koottua.

Rahassa mitaten olemme siis köyhiä, mutta se on suhteellista. Elämä muilta osin ei ole ollenkaan köyhää. On suurta rikkautta selvitä näissä oloissa ja nauttia elämästä. Ympäristön puitteet ja vuodenaikojen vaihtelut antavat paljon mahdollisuuksia elämiselle, olemiselle, virkistäytymiselle ja toiminnalle. Esimerkiksi nämä kevään viimeiset hankikelit ovat hienoja ja mieliinpainuvia kokemuksia, ja niistä voi nauttia hyvinkin vähällä rahalla.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hangella kääntymässä

Pikkupojan hoitojen ja muijen tärkeitten asioitten välillä kävin hangella kääntymässä. Vain aivan vähäsen, kun lumiset kentät kuttuvat, mutta eivät enää kauvan. Laskeusin Kaksuopajan tietä aavalle ja sieltä jojelle. 

Siinä oli kalamies alapuolella suvannolla. Lähempää näki, että matehen koukuilla. Ei ollu saanut, vain pikku maje. 

Siitä hihtelin Aatsingin suuhun ja reitti vei Aatsinkia ylös. Käännyn vähän päästä ja hihtelin Kuolajokia alas. Renttimäkosken niskassa reitti nousi törmälle ja siitä venevalakamaan. 

Ajattelin kävellä lopun matkaa sulaa tietä pitkin, mutta tiensivua oli justiin ajettu kelekan jäläki. Niimpä hihtelinki sitä. Tuli pilikkiporukka vastaan ja väistin. Viertolan kohalta kävelin sitten kotia.