lauantai 18. lokakuuta 2014

Jäniskoira

Martti 76 v muisteli:

"Minä olin nurena jäniskoirana isälle. Tuossa harijussa pyyvettihin. Minä opin sen homman niin hyvin, että pysyin perässä, vaikka jänis juoksi usiamman kierroksen ja jälijet menivät sekasin. Ja se jänis tekee jatkuvasti semmosia hyppyjä sivulle, että harhauttaa.

Kun se jänis lopulta väsy, kuluki se siinä aivan eessä, että näky välillä vilaukselta, ku se oli pysähtyny paikallehen.

Sen koiranhan piti haukkua ja näyttää kuinka kaukana se jänis on koirasta. Sitä kimakampi ääni, mitä lähempänä jänistä, niin että passimies tietää mistä sitä on hyvä seurata. Saatihin kolmekki jänistä päivässä.

Kerran, ku minä tulin jäniksen kanssa passipaikalle, ei siellä ollu ketähän. Se oli isä mennyt välillä kotihin syömähän. Minä kiersin uuven kierroksen ja passimies tuli paikallensa.

Ku se koira näki silloin tällön teeriä puissa, sano isä, että minäpä laitan sulle panoksia pikkupyssyyn ja valo luotia lyijystä.

Niin se kävi sitten muutamalla kerralla, että koira huomas jäniksen läheltä ja ampu sen. Siitä ei isä tykänny, vaan sanoi, että ei sen koiran saa ampua. Samon kävi, ku velipoika tuli kerran ja ampu jäniksen koiran eestä. Sitä ei isä huolinut. Sanoi vain että vie vain jänikses.

Ku minä sitten menin siskon tykö (toiseen kylään), huomasin jäniksen jälijet pellon laijassa, aloin sitä seurata, kiersin rengasta ja haukuin. Ne kyläläiset ajattelivat, että totta se jonku pitää mennä ampumahan ku tuo koira sitä haukkuu. Niin se sai joku jäniksen saalihiksi."

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pulkkaviita

Sunnuntaipäivä. Oli tilaisuus ajella vaimon kanssa Pulkkaviitaan. Vaikka kylä on hyvin lähellä, kovin monta kertaa en ole sinne "eksynyt". Kävimme raatauttamassa yhdeksänkymmentä neljävuotiasta Osmo Tiihosta, hänen poikaansa Juhania ja tytärtään Seijaa, joka on paluumuuttaja Ruotsista.

Kun olin kansakouluiässä vuosien 1962 - 1963 paikkeilla, osa saijalaisista muutti Pulkkaviitaan. Lähtijöitä olivat Johannes Leinonen, Mauno Ylitalo, Eino Moilanen, Osmo Tiihonen, Kälviältä sodan jälkeen Saijalle Siviän mukana muuttanut Veikko Kuorikoski, Ville Karuranta ja Pauli Vaarala, kaikki perheineen. Saattelin Moilasen Einon porukkaa syystalvella hevosen reen kannoilla  ja kilmuilin samaa ikäluokkaa olevan Maurin kanssa.

Alimmaisen Rovanopan luoteispuolella ovat Pulkka-aavan laidassa on Ylimmäinen ja Alimmainen Pulkkaviita ja aavalta laskee vetensä Tenniöön Ylimmäinen ja Alimmainen Pulkkaoja. Sinne päätettiin asuttaa sodan käyneitä veteraaneja rintamaiestiloille, jänkien väliselle kumpareelle. Jotkut muistavat, että kylää suunniteltiin myös Tenniön taakse Kuutsiselkään. Paikaksi valikoitui lopulta Pulkkaviita.

Kuten jälleenrakennusaikana sodan jälkeen, ensin tehtiin "pikku mökki", jossa asuttiin rakennusaikana.Tehtiin suuren innostuksen vallassa pihaan navetta, talo jakaivettiin kaivo. Taloista tuli tuohon aikaan hyvin uudenaikaiset keskuslämmityksineen, vesijohtoineen ja viemäreineen. Talot maalattiin sekä sisältä, että ulkoa siistiksi ja kauniiksi.

Heti asumusten rakentamisen jälkeen oli edessä sarkaojien kaivu. Isommat viemärit kaivettiin koneilla, mutta sarkaojia kaivettiin käsin. Perunamaa tehtiin pihan laidalle kivikkoiselle pellolle.

Taloissa oli kaksi - kolme lehmää ja nuori karja. Eskelisessä, Sulasalmella, Salla- Akselilla ja Leinosella oli traktori. Tiihosessa vedettiin kuormat hevosella, joka oli saatu Vilma siskolta Ikäläisestä Saijalta. Saijalta tuotiin myös varsa, mutta se karkasi ja ilmaantui takaisin Saijalle Ikäläiseen.

Kuva ajalta jolloin kylä oli saatu asuttavaan kuntoon. Vasemmalta Eino Sulasalmi, joka keksi itsellensä kutsumanimeksi Röntösen, Yrjö Eskelinen, Leena Kuorikoski, tuntematon, Eino Moilanen, edessään Mauri Moilanen, Osmo Tiihonen, Eila Kuorikoski, Veikko Kuorikoski, Siviä Kuorikoski, tuntematon, Ville Karuranta, tuntematon, Mauno Ylitalo ja Pauli Vaarala.
Syksyllä miehet lähtivät pöllintekoon ja talvella ajettiin tukkikuormia rantaan. Osmo kertoi, että kilpailtiin siitä, kuka osaa laittaa "parahat" riipat, eli levittää kuormaan leveäksi. Lanssipaikat olivat Tenniön rannassa. Osa palstoista oli kylän puolella, osa Tenniön takana.

Heti kylän talojen valmistuttua päättivät Saijan emännät ottaa taksin ja lähteä vieraisille uuteen kylään. Sain istua kylän mummon polvella ja ihailla auton ikkunasta vilahtelevia maisemia. Taloissa istuttiin täpötäysissä huoneissa ja puheensorina kävi. Vieraille tarjoiltiin kahvia, pullaa ja muita herkkuja.

Kuusikymmentä ja seitsemänkymmentäluvun vaihteessa tuli Ruotsiin lähtö, vaikka taloissa oli Osmon mukaan vielä puoli leipää jäljellä. Toiset lähtivät ensin ja toiset sitten perässä. Ruotsiin lähti pääasiassa nuoria heti kun kansakoulu oli käyty: Tiihosesta, Karurannasta, Eskelisestä, Moilasesta, Kuorikoskelta ja Sallasta. Osa sisaruksista meni Etelä-Suomeen. Leinosen, Sulasalmen ja Ylitalon lapset lähtivät Etelä-Suomeen.

Ajatuksena oli käydä vain vähän aikaa ja tulla sitten takaisin. Seija kertoi, että Ruotsissa oli aina ikävä kotiin. Suurin osa maailmalle muuttaneista ei palannut kuitenkaan koskaan takaisin.

Nyt Pulkkaviidassa asuu yhdeksän henkeä. Paluumuuttajia ovat Seija Tiihonen ja Kaija Sulasalmi miehensä kanssa. Moilasessa asuvat saksalaiset Margot ja Arthur.

torstai 1. toukokuuta 2014

Lasote vai Posote

Viime syksynä töihin ajellessa kuuntelin ratiosta uutista pohjosen Suomen sotepalvelujen "kehittämissuunnitelmista". Mietin, että kumpiko tässä oikehen tulee, Rovaniemeltä johettu Lapin sote vai Oulusta johettu Pohjois-Suomen sote, eli LASOTE vai POSOTE.

Siinä sitten on asioita talavi veivattu, välillä suuntaan ja välillä toiseen ja työryhymiä vaihettu ja niin eespäin. Nyt sitten kevähällä selevisi, että POSOTEhan se sieltä tulee. Ja heti perähän sanottihin, että pitkässä kuusessa tämä on. Ettei tiiä mikä vielä tulee.

Minun mielestä se on POSOTE. Se se on perkelekki niin. Ku siitä ovat entinen ja tuleva pääministeri, Katainen ja Sipilä kättä päälle lyönehet yhessä muijen johtavien puolueijen kans. Kyllä se on parasta uskoa, että niin se asia on.

POSOTE on laaja maa. Taitaa olla puoli Suomia. Utsjoelle on matkaa POSOTEn pääkaupungista Oulusta vajaa seittemänsataa kilometriä. Tänne meille tulee melekein nelijäsataa kilometriä. Että kaukana se POSOTE on.

Tässä tulee mielehen, että mitenkähän se POSOTE alakaa asioita oikehen johtamahan? Kirijoittaako se sieltä kiertokirijehiä, tai ukaasia, että miten tämä ja tuo tehään? Saapa senki sitten nähä. Ja jos ne POSOTEn johtajat ovat vähänkähän utamia, siitei tule mitähän. Maakunnissa eletähän niinkuin eletähän ja POSOTEssa kijoitellahan mitä kirjoitellahan.

Kyllä se on parasta, että hanevammasta päästä valikoijahan ne johtajat sinne POSOTEhen. Parempisaattoset ja tulipiipunsekaset, mutta tasavat ihimiset ne hyvinki saattaa saaha asiat ohojaksihin. Ja osaavat pian pitää suittiperistä kiini.

Että iso homma se on tämä POSOTE. Kuka sen sitten tehennee?

torstai 17. huhtikuuta 2014

Saija, köyhä rikas alue

Muutamia vuosia sitten julkaistiin tilasto käytettävissä olevista rahavaroista postinumeroalueittain. Listan vähätuloisimmassa päässä oli kolme kylää samalla tasolla: Sallan Saija ja Naruska, sekä yksi kyläalue Enontekiöltä. Eli Saija on Suomen köyhintä aluetta.

Saijalla on maitokarjatilojen keskittymä, lihakarjanavetta, lampaan kasvattajia, monia porotilallisia ja metsätilallisia sekä poronlihan jalostamo ja rakennusurakointiyritys. Tiloilla on monia sivutoimia ja tulot hankitaan monista lähteistä. Osa käy työssä naapuripitäjässä, osa kirkonkylässä, osa kauempana esimerkiksi kaivoksella.

Saijalla järjestetään monia tapahtumia. On Viinakauppahiihto, joka toinen vuosi "maailman pienin jazzfestivaali" Saijazz, hauenpyyntiviikko, petankkikisat jne. Saijalla viettää lomaansa moni loma-asukas.

Tällä rahavaroiltaan köyhällä alueella on oma vetovoimansa. On paljon toimeliaisuutta ja toimintaa. Täällä selviytyy uurastamalla ja olemalla kekseliäs. Elämme koko ajan äärimmäisillä rajoilla, miten saadaan heikosti kannattavat toimet hoidettua joltiseltaankin tuottavasti. On oltava määrätietoinen ja vietävä asioita eteenpäin tarmokkaasti.

Jos täällä olisi enemmän rahatuloja, vetäisi se tänne entsestään lisää rahavirtoja, emmekä enää olisi köyhiä. Mutta rahaa ei tänne hevillä tule. Täytyy vain luottaa, että sitä vähänkään saataisiin koottua.

Rahassa mitaten olemme siis köyhiä, mutta se on suhteellista. Elämä muilta osin ei ole ollenkaan köyhää. On suurta rikkautta selvitä näissä oloissa ja nauttia elämästä. Ympäristön puitteet ja vuodenaikojen vaihtelut antavat paljon mahdollisuuksia elämiselle, olemiselle, virkistäytymiselle ja toiminnalle. Esimerkiksi nämä kevään viimeiset hankikelit ovat hienoja ja mieliinpainuvia kokemuksia, ja niistä voi nauttia hyvinkin vähällä rahalla.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pölökkypaarin Viinakauppahiihto

Ei nin sininen sippi, eikä umpitunneli


Viisikymmentä kaksi hiihtäjää lähti Saijalta lauantaiaamuna kahdeksalta kohti kirkonkylän viinakauppaa. Pölökkypaarin laturetki ”Viinakauppahiihto” hiihdettiin nyt kolmannentoista kerran. Reitti kulki kelkkareittiä pitkin Saijalta Kelloselkään Metsästyseura Kerän majalle ja siitä makkaranpaiston jälkeen Sallan kirkonkylälle, noin 43 km. Hiihdellessä oli tilaisuus käydä leppoisaa huulenheittoa ja nauttia hienosta säästä ja retken tunnelmasta. Viinakaupan, eli K-market Puolukan edessä odottivat hiihtäjiä Eija ja Esko Nissinen, Jaana Yrjänheikki, Janni Saariniemi ja Virve Lahtela, mehu- ja kahvitarjoilun sekä kuumien makkaroiden kanssa.

Hiihtäjien edellä veti Matti Yrjänheikki mönkijällä latua ja perässä tuli Oskari Yrjänheikki moottorikelkalla. Tapahtuman alullepanijat eli pääsyylliset, serkukset Hieronymos Mesikämmen Veikko Nevala ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Olli Saariniemi hiihtelivät mukana. Järjestelyistä vastasi Saijan kyläyhdistys ry.

Ajatus hiihtotapahtumasta syntyi, kun kelkkareitit alkoivat kehittyä 90-luvulla. Olli ja Veikko huomasivat, että ne olivat myös hyviä hiihtoreittejä. Milloin he hiihtivät Saijalta Kelloselkään tai takaisin, tai Naruskalle. Hohtavilla hangilla hiihdellessä tuli mieleen, että tästähän voisi syntyä tapahtuma.

Usein he muistelivat entisiä savotta-aikoja nuoruudessa. Nuoret jäntevät jätkät haaveilivat pääsystä maalikyliin ja tanssipaikoille sekä tyttöystäviensä luokse. Kun lähtö koitti, oli suksi liukas kelillä kuin kelillä. Joukossa oli aina joku, joka sanoi: “lähetähänki sitten heti, että keritähän viinakauppahan”.

Samaan aikaan alkoivat Länsi-Lapissa kehitellä matkailuohjelmia savottakulttuurin ympärille: pöllinparkkuuseen pokasahan, kirveen ja koloraudan (parkkuuraudan) kanssa. Siitä Olli ja Veikko ajattelivat, että "otetahan me sitten se huvipuoli, kun toiset ottivat sen työpuolen."

Nevalan talon pihamaalla vanhan navetan edustalla on kesäisin istumarinki pölkkyjen päällä, Pölökkypaari, jossa voi parannella maailmaa. “Se on siten Pölökkypaarin Viinakauppahiihto”, arvelivat Veikko ja Olli.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Hirven salakaatokulttuurista nykypäivän seuratoimintaan

Ennen vanhaan eli ennen ja jälkeen talvi- ja jatkosodan, kun ei Sallassa vielä ollut metsästyseuroja, kaadettiin hirviä paljolti salaa. Kylissä oli taitavia nuoria sodan käyneitä pyyntimiehiä, jotka samoilivat kesänlopulla ja syksyllä hirvimailla. Pyssy pantiin selkään myös onkireissulle, tai muulle eräretkelle koska eihän sitä tiedä, mitä siellä vastaan tulee.

Tavallista oli myös, että pöllinparkkareilla ja tukinkaatajilla oli jollakulla kivääri mukana varalta, jos jotakin sattuu tulemaan vstaan. Ja sattuipa niinkin, että talven savottareissun ensimmäisenä päivänä kaatui ensimmäinen elukka. Oli pyytömies ehättänyt muun joukon edelle ja saalis oli toisten tullessa jo valmiina. Pitihän sitä evästä olla, kun vaaroja hakattiin ja rakotulilla laavun alla yövyttiin.

Yleensä hirviä ammuttiin useamman talon porukoissa. Sanottiin: "hirvi talova kohti". Mutta harvoin oli saalis niin suuri, enimmäkseen yksi hirvi useamman talon kesken. Usein naapurit tulivat mukaan sen jälkeen, kun pyytömies oli elukan saanut. Lihojen kuljettamiseen tarvittiin apua ja mukaan lähteneet jakoivat saaliin keskenää. Jos joku ulkopuolinen harhautui kaadon jälkeen hirventappopaikalle sanottiin hänelle: "Otahan tuosta nyt reppu täytehen." Ja ainakin ajateltiin että: "jos et ota, niin sinut pannahan jätteitten kans samahan monttuhun."

Kaveripiireissä tiedettiin tarkkaan, ketä kannattaa pyytää mukaan. Joskus kävi niin, että talon asukas kieltäytyi, kun ei syystä tai toisesta uskaltanut tai halunnut tulla mukaan. Näistä tapauksista syntyi sitten jännittäviä ja hauskojakin tarinoita, joita miesten kesken tarinoitiin. Tieto naapureiden luvattomasta saaliista aiheutti tietenkin kateutta ja siitä seuranneita kommelluksia.

Salaa kaadettujen hirvien rinnalla kaadettiin myös muutama lupahirvi silloin tällöin. Porukka saattoi hyvinkin koostua samoista henkilöistä, jotka osallistuivat myös luvattomiin kaatoihin. Kyläläiset muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eivät pitäneet hirven luvatonta kaatamista pahana asiana, vaan pikemminkin hyvänä. Saivathan siinä hengessä mukana olevat naapuritkin särvintä pöytäänsä. Lisäruoka olikin tarpeellista suurissa perheissä niukkoina aikoina.

Pakasteista ei ollut vielä tietoakaan, joten lihan säilyttäminen oli hankalaa. Heti kaadon jälkeen saatettiin lihat upottaa kylmään hetteeseen, jossa niitä saattoi säilyttää muutamia päiviä. Herkästi pilaantuvia lihoja paistettiin pirtinuuneissa, keitettiin isoissa kattiloissa ja suolattiin sitä varten rakennetuissa pitkissä puisissa suolauslaatikoissa. Suolattuja lihoja nosteltiin myös kuivumaan seinille kevätahvatuuleen. Siellä lihojen pinta muuttui suolasta valkeaksi.

Kesällä kuivia lihoja nostettiin aittaan varjoon roikkumaan. Siellä niihin tuli herkästi matoja. Ennen keittämistä myrkynsuolaisia lihoja liotettiin vedessä. Matoja nousi pintaan ja ne otettiin pois. Keittoon lisättiin riisiryynejä, "kun ne on samanlaisia ku mavot". Poikoset sanoivat, että: "tuoki on mato" ja siihen vastatiin: "Syö pois vain, ei ne ole ko riisryyniä".

Sallaan perustettiin ensimmäinen metsästysseura Sallan Erä- ja Kalamiehet ry 1958. Uuden seuran intressissä oli tietenkin saada hirvenpyynti lailliseksi. Toiminta-alueeksi määriteltiin koko kunnan alue. Seuraavana perustettiin Sallan Eränkävijät ry, joka myöskin tavoitteli jäseniä laajemmalta alueelta.

Ensi alkuun ei hirvenpyyntikulttuuri paljonkaan muuttunut, mutta 70-luvun alussa entiset salakaatajat alkoivat miettiä seurojen perustamista Sallan kylien alueelle. "Voijaanhan me ne hirvet pyytää laillisestikki", sanoivat jotkut yhtenä perusteena seuran perustamiselle. Sallan pohjoisosan kyliin perustettiin Pojois-Sallan Erä ry keväällä 1974. Entiset salakaatajat liittyivät muitta mutkitta jäseneksi "omaan seuraan". Salakaatokulttuuri muuttui muutamassa vuodessa aktiiviseksi seuratoiminnaksi muutamaa jääräpäisempää lukuun ottamatta.

Alettiin pikapuoliin miettimään hirvien järkevää verotusta ja kannan kasvattamista riistanhoitoyhdistyksen aktiivisessa ohjauksessa. Parissa vuosikymmenessä saavutettiinkin toinen ääripää, ylisuuri hirvikanta. Kymmenisen vuotta sitä on yritetty leikata ja työ jatkuu, suunnitelmallisesti kannan kehitystä vuosittain tarkkaillen.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Millä talot tulevaisuudessa lämmitetään?

Kun sähköyhtiö nosti siirtomaksuja 12 %, nousi siitä kiperä puheenaihe, esimerkiksi Sallan perän ”veispuukiporukoissa”. Se onkin mitä ajankohtaisinta. Nyt siitä kannattaa puhua.

Sähkön hinnoissa on ollut jo vuosikymmeniä yhä kasvava hinnankorotuspaine. Kun tämä yhteiskunta yhä enemmän ja enemmän sähköistyy, tulee sähköstä jaloimpana ja käyttökelpoisimpana energiamuotona aina vain arvokkaampaa.

Sodan jälkeen rakennetut jakeluverkot ikääntyvät ja niitä on uusittava. Kun kulutus toisaalla kasvaa, toisaalla hiipuu aiheuttaa se tarpeita uudistaa verkkoa ja kertainvestointina tehdyt mittareiden uusinnat maksavat.

Niin, että sähköä ei voi enää halvalla myydä, niin hullua energiayhtiötä ei ole. Hinnannostopaineet purkautuvat, vaikka muutama vuosikymmen sitten siihen halpaa sähköön uskottiin ja siihen luotettiin. Se oli silloin kun paidoissa luki ”Sähkö lämmittää”. Voi niitä aikoja, kuviteltiin velatkin saataviksi. Nyt on suorasähkön vaatimuksia huomattavasti tiukennettu.

Siirtohinnat nousivat ja voitte olla varmoja, että myös energian hinnat nousevat. Siitä ei ole epäilystäkään. Euron aikana on minun suorasähkölämmityslasku kaksinkertaistunut ja takuut voi antaa, että malli ei muutu. Sillä, millä sähköä tehdään, ei ole merkitystä. Olipa se sitten tuulivoimaa, vesivoimaa, aurinkosähköä tai ydinvoimaa, tai jotain muuta sähköä. Aina se tulee olemaan yhä kalliimpaa. Hinnasta päättävät markkinat. Siihen eurooppalaiseen ja pohjoismaiseen sähkövoiman integraatioon haluttiin ja siellä sitä nyt ollaan ja niitä ”spothintoja” tiiraillaan.

Seuraava hinnanmuutos on sellainen, että maksamme mukisematta talven pakkasilla korkeampaa hintaa. Hinta voi vaihdella myös vuorokauden eri aikoina. Uusiin tariffeihin kuluttajat houkutellaan halvemmilla hinnoilla. Vanhoista jäykistä tariffeista tulee kalliimpia ja niissä on sähköntoimittajalla paljon suurempi riski. Tekniikan artikkeleissa puhutaan lähes kaksinkertaista sähkönhinnoista pakkasilla nykyiseen nähden.

Markkinoille on tulossa tekniikoita joilla asuintalojen sähkönkulutusta siirretään halvempiin hetkiin. Kodinkoneet eivät tulevaisuudessa ehkä käynnisty silloin, kun nappia painetaan. Vaan silloin, kun säätelyjärjestelmä tunnistaa, että hinta on kohdallaan. Pian myös ihmiset oppivat, milloin on halvempaa kuluttaa sähköä. Sähkön kulutus alkaa aikaisemmasta poiketen joustaa, vaikka siihen ei aiemmin uskottu. Näihin kulutuksen säätelymahdollisuuksiin perustuu suurelta osin koko ruljanssi, millä laitokset pakotettiin vaihtamaan mittarit. Mittarien lukeminen on nyt lähes ilmaista ja sitä voidaan tehdä niin tiheään kuin halutaan.

Mitä sitten vanhan suorasähkölämmitystalon omistaja voi tehdä?
Voi uusia suorasähkölämmityksen 2010-luvun tekniikkaan: uudet tehokkaammat patterit, uudemmat kodin sähkölaitteet ja valaistuksen ja hankkia kokonaan uudenlaisen kulutuksen säätelyjärjestelmän, joka seuraa sähkön hetkittäistä kulutusta ja rajoittaa kalliimpana aikana. Näillä päästään ehkä noin kolmannesta pienempään rahankuluun, mutta takaisinmaksuaika on armottoman pitkä. Näin vanhalle ukolle liian pitkä ja sähkön kanssa ollaan tiukasti naimisissa.

Ilmalämpövekottimet kannattaa säästömielessä unohtaa, etenkin kun sähkön hinnat tästä vielä nousevat.

Nyt on muodissa rakentaa maalämpöjärjestelmiä. Hyvin toteutettuna se on sähkölämmitystä edullisempi, mutta takaisinmaksuaika on kohtuullisen pitkä. Maalämmöllä sähkölasku vain puolittuu ja sen rakentaminen on tyyristä hommaa. Oltaisiin edelleenkin naimisissa yhä kalliimmaksi tulevan sähkön kanssa. Maalämmössä on säädön merkitys suuri. Jos se ei ole kohdallaan, voi talo olla epämiellyttävän kuuma tai kylmä ja sähköä kulua enemmän.

Jos sinulla on mahdollisuus kaukolämpöön, älä mieti muita vaihtoehtoja. Pääset kertaheitolla kiinni varmaan, turvalliseen ja aina hamaan tulevaisuuteen edulliseen energiamuotoon. Takaisinmaksuajasta tulee lyhyempi ja sähkölaskusta pieni. Edellyttää, että taloon ei jää yhtään sähköllä toimivaa lämmityslaitetta. Ilmastoinnin sähköllä toimiva jälkilämmityspatteri voi alkaakin pitämään huolen talon lämmityksestä ja sähköä kuluu, mutta kaukolämpöä ei. Näinkin on käynyt ja se voi tapahtua myös maalämpötalossa.

Yksi tulevaisuuden lämmitysmuoto maaseudulla kaukolämpöverkkojen ja maatilojen hakelämmitysten ulkopuolella on paremman luokan puupolttokattila, eli keraaminen käänteispalokattila automatiikkoineen ja varaaja lisättynä tehokkaimmilla aurinkokeräimillä, eli tyhjiöputkikeräimillä. Sähkö on siinä pakollinen varmistus, että talo pysyy aina sulana. Näitä on jo rakenneltu erilaisina versioina, myös tänne Sallaan. Sanovat sitä hybridilämmitykseksi ja sitähän se onkin.

Patteriverkosto on syytä olla ns. matalalämpöverkosto tai lattialämmitys. Verkoston säädöt on tehtävä kunnolla. Muuten hyödyt jäävät sen takia heikoiksi hyvästä järjestelmästä huolimatta.

Selvitän tätä vaihtoehtoa omaan talooni Saijalla. Motivan tietojen pohjalta voi sanoa, että vanhanaikaiseen jatkuvasti tulilla pidettävään isoja pölkkyjä polttavaan kitupolttokattilaan nähden puun kulutus on puolet pienempi. Tämä on myös kattiloita myyvän asentajan käsitys. Vahaa kattilaa voi käyttää myös tehokkaammin kertalämmitteisenä varaajan kapasiteettia paremmin hyödyntävänä, mutta siihenkin nähden keraamisen kattilan kulutus on kolmasosaa pienempi.

Aurinkopaneeli leikkaa Motivan mukaan vielä kolmasosan siitäkin pois. Eli ollaan aika pienessä puunkulutuksessa. Puolisen vuotta pitää jatkuvasti lämmittää ja toinen puoli huilaillaan pitkälti auringolla.

Käyttäjäkokemukset keraamisista kattiloista ovat todella hyviä. Kattila on vanhoihin kattiloihin nähden huoleton ja yksinkertainen käyttää. Sytytetään ensimmäisessä vaiheessa pienellä puumäärällä ja ladataan halot syntyneen hiilloksen päälle ja annetaan automatiikan hoitaa loput. Kun tuli loppuu, sulkee automatiikka kattilan automaattisesti. Pakkasaikaan lämmitys on tehtävä kerran päivässä, lauhalla harvemmin.

Kitupolttokattilan päästöt ovat haitallisia, mutta keraamisessa ne ovat pienet. Sähkölaskut putoaisivat suorasähköön nähden rajusti, neljäsosaan. Takaisinmaksuaika sähköön verrattuna on laskennasta riippuen muutamia vuosia, sähkön hintojen noustessa vieläkin vähemmän.

Tämän lisäksi on puu minulle metsänomistajana melkein ilmaista roskapuuta. Pihalle tuonti ja pilkkominen edelleenkin maksavat, mutta aika vähän puun energiasisältöön nähden. Sen arvo sähkön hinnoilla on moninkertainen laatutukin hinta, tulevilla hinnoilla kymmenkertainen. Siinäpä sitä on mistä väitellä!