maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kulttuuritapahtuman järjestäminen

Kulttuuritapahtumat eivät ole kannattavia, mutta niitä kannattaa järjestää. Taloudellisesti tapahtumat ovat yleensä surkean tappiollisia. Pääsylipputuloilla ei menoja kateta.
Miten sitten on mahdollista, että kaukana maailmasta, pienessä Saijan kylässä järjestetään musiikkitapahtuma kerta toisensa jälkeen ja vieläpä niin, että järjestävä seura ei tee konkurssia. Se on mahdollista kun tukea tulee yhteiskunnan monilta eri tahoilta.
Lipputulojen lisäksi kuluja katetaan sponsoreitten antamalla tuella tapahtumalehden mainoksina ja avustuksia haetaan ja saadaan useilta eri tahoilta: kunnalta, taidetoimikunnalta ja kultturia tukevilta rahastoilta jne. Ilman tukea, ei tapahtumaa voi järjestää, mutta kun ja jos saamme tukea, saamme sen puolesta aikaan tapahtuman. Järjestelytyön teemme talkoilla.
Miksi sitten kannattaa järjestää?
Tapahtumat ovat osa viihtyisyyttä ja virkistystä. Niillä kullakin on oma vetovoimansa, joka tuo ihmisiä koolle ja lisää tunnettavuutta. Matkailupalveluille saadaan lisää asiakkaita ja lomamökkeihin asukkaita. Kun tulee uusia vieraita, tulee uusia silmäpareja näkemään ja kokemaan tämän alueen mahdollisuuksia ja ehkä tulee uusia ahaa elämyksiä uusista mahdollisuuksista.
Tapahtumiin sijoitettu työ ja taloudellinen tuki palaa hyvinkin takaisin yhteiskunnalle, ehkä moninkertaisesti.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ohoraleipä

Seon heleppo tehä. Siihen tarvitahan vain jauhoja, vettä ja suolaa, sen verran, että taikinasta tulee sopivan paksu, ei liian löysä eikä liian kova. Sitä taikinaa ei vaivata ku sen verran, että taikina saahaan valamihiksi. Veen ja jauhojen pitää olla mahollisimman  kylymiä ja suolaa pistetähän sopivasti. Jokku ne laittaa suutaa, leivijjauhetta tai vehenäjauhojaki: Seon makuasia.

Leivotahan vaikka nuin kahemkymmen sentin leveitä pyöreitä leipiä, alle sentin paksuisia. Eikä nostateta, eikä pietä lämpimässä kuin vain sen verran mitä on pakko. Pistellähän sittev´vielä haarukalla reikiä. Ei kuitenkahan mahottomasti.

Leivät paistetahan kuumassa uunissa, siinä ainaki kolomessasaassa astehessa, tuommonen kaheksan  minuuttia. Ja sitte heti syyvähän tuore leipä kuumana voinokare leivän päällä, ku on vähän jähtyny.

Se kuuma ohoraleipä se vähän syötättää, että äläkää sitten syökö kovin palijon kerralla.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Saija, köyhä rikas alue

Muutamia vuosia sitten julkaistiin tilasto käytettävissä olevista rahavaroista postinumeroalueittain. Listan vähätuloisimmassa päässä oli kolme kylää samalla tasolla: Sallan Saija ja Naruska, sekä yksi kyläalue Enontekiöltä. Eli Saija on Suomen köyhintä aluetta.

Saijalla on maitokarjatilojen keskittymä, lihakarjanavetta, lampaan kasvattajia, monia porotilallisia ja metsätilallisia sekä poronlihan jalostamo ja rakennusurakointiyritys. Tiloilla on monia sivutoimia ja tulot hankitaan monista lähteistä. Osa käy työssä naapuripitäjässä, osa kirkonkylässä, osa kauempana esimerkiksi kaivoksella.

Saijalla järjestetään monia tapahtumia. On Viinakauppahiihto, joka toinen vuosi "maailman pienin jazzfestivaali" Saijazz, hauenpyyntiviikko, petankkikisat jne. Saijalla viettää lomaansa moni loma-asukas.

Tällä rahavaroiltaan köyhällä alueella on oma vetovoimansa. On paljon toimeliaisuutta ja toimintaa. Täällä selviytyy uurastamalla ja olemalla kekseliäs. Elämme koko ajan äärimmäisillä rajoilla, miten saadaan heikosti kannattavat toimet hoidettua joltiseltaankin tuottavasti. On oltava määrätietoinen ja vietävä asioita eteenpäin tarmokkaasti.

Jos täällä olisi enemmän rahatuloja, vetäisi se tänne entsestään lisää rahavirtoja, emmekä enää olisi köyhiä. Mutta rahaa ei tänne hevillä tule. Täytyy vain luottaa, että sitä vähänkään saataisiin koottua.

Rahassa mitaten olemme siis köyhiä, mutta se on suhteellista. Elämä muilta osin ei ole ollenkaan köyhää. On suurta rikkautta selvitä näissä oloissa ja nauttia elämästä. Ympäristön puitteet ja vuodenaikojen vaihtelut antavat paljon mahdollisuuksia elämiselle, olemiselle, virkistäytymiselle ja toiminnalle. Esimerkiksi nämä kevään viimeiset hankikelit ovat hienoja ja mieliinpainuvia kokemuksia, ja niistä voi nauttia hyvinkin vähällä rahalla.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hangella kääntymässä

Pikkupojan hoitojen ja muijen tärkeitten asioitten välillä kävin hangella kääntymässä. Vain aivan vähäsen, kun lumiset kentät kuttuvat, mutta eivät enää kauvan. Laskeusin Kaksuopajan tietä aavalle ja sieltä jojelle. 

Siinä oli kalamies alapuolella suvannolla. Lähempää näki, että matehen koukuilla. Ei ollu saanut, vain pikku maje. 

Siitä hihtelin Aatsingin suuhun ja reitti vei Aatsinkia ylös. Käännyn vähän päästä ja hihtelin Kuolajokia alas. Renttimäkosken niskassa reitti nousi törmälle ja siitä venevalakamaan. 

Ajattelin kävellä lopun matkaa sulaa tietä pitkin, mutta tiensivua oli justiin ajettu kelekan jäläki. Niimpä hihtelinki sitä. Tuli pilikkiporukka vastaan ja väistin. Viertolan kohalta kävelin sitten kotia.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lumikenttien kutsu

Aamulla kaveri soitti, että lähetään. Kävimmä selekosessa, paistoimme tulilla ryynimakkaraa ja joimme teetä. Palailtiin sieltä sitten ikivanhaa reittiä kotia kohti. 

Välillä pyörähdimme erämaamökin asukkaitten luo. Sanoivat mitanneensa lumen paksuutta.
- Siinä se on kaheksankymmentä - sata senttiä, sanoi isäntä. Olivat tuleet nauttimaan aurinkoisista kevätpäivistä tänne Lappiin. 
- Sieltä etelän hulinapesistä, lumettomilta mailta, ajattelin. Täällä ovat liikkumattomat lumet.

Kaveri pysähtyi ja sanoi kypäränsä alta:

- No minä käännyt tästä ja menen sitä sähkölinijaa.

Erkanimme. Vanha reitti oli välillä hukassa ja olin vähällä jäädä kiinni kaltevalla rinteellä. Hilasin perää alas, että sain keulan vastaselle ja annoin kaasua. Lähti, mutta hengästytti ja kypärän sisällä puski hikeä. Kaverista ei enää ollut apua.

Jängällä reitti näkyi selvästi. Keväisessä paisteessa hieno reitti, mutta ei ollut kukaan kulkenut. Jokitörmässä laskeuduin hangelle ja kahlasin tutkimassa pääseekö yli. Ja pääsi, vaikka sekä ylä, että alapuolella oli sulaa. Onhan se vanha ylityspaikka. Ennen kotiin tuloa kävin vielä hakemassa juomapullon, joka putosi aivan alkumatkasta. 

- Kyllä tiiän, mistä löytyy, ajattelin.

Sitten vielä pieni hiihtolenkki jo viilenevässä illassa. Olipa hieno juttu, että kaveri aamulla soitti.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pölökkypaarin Viinakauppahiihto

Ei nin sininen sippi, eikä umpitunneli


Viisikymmentä kaksi hiihtäjää lähti Saijalta lauantaiaamuna kahdeksalta kohti kirkonkylän viinakauppaa. Pölökkypaarin laturetki ”Viinakauppahiihto” hiihdettiin nyt kolmannentoista kerran. Reitti kulki kelkkareittiä pitkin Saijalta Kelloselkään Metsästyseura Kerän majalle ja siitä makkaranpaiston jälkeen Sallan kirkonkylälle, noin 43 km. Hiihdellessä oli tilaisuus käydä leppoisaa huulenheittoa ja nauttia hienosta säästä ja retken tunnelmasta. Viinakaupan, eli K-market Puolukan edessä odottivat hiihtäjiä Eija ja Esko Nissinen, Jaana Yrjänheikki, Janni Saariniemi ja Virve Lahtela, mehu- ja kahvitarjoilun sekä kuumien makkaroiden kanssa.

Hiihtäjien edellä veti Matti Yrjänheikki mönkijällä latua ja perässä tuli Oskari Yrjänheikki moottorikelkalla. Tapahtuman alullepanijat eli pääsyylliset, serkukset Hieronymos Mesikämmen Veikko Nevala ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Olli Saariniemi hiihtelivät mukana. Järjestelyistä vastasi Saijan kyläyhdistys ry.

Ajatus hiihtotapahtumasta syntyi, kun kelkkareitit alkoivat kehittyä 90-luvulla. Olli ja Veikko huomasivat, että ne olivat myös hyviä hiihtoreittejä. Milloin he hiihtivät Saijalta Kelloselkään tai takaisin, tai Naruskalle. Hohtavilla hangilla hiihdellessä tuli mieleen, että tästähän voisi syntyä tapahtuma.

Usein he muistelivat entisiä savotta-aikoja nuoruudessa. Nuoret jäntevät jätkät haaveilivat pääsystä maalikyliin ja tanssipaikoille sekä tyttöystäviensä luokse. Kun lähtö koitti, oli suksi liukas kelillä kuin kelillä. Joukossa oli aina joku, joka sanoi: “lähetähänki sitten heti, että keritähän viinakauppahan”.

Samaan aikaan alkoivat Länsi-Lapissa kehitellä matkailuohjelmia savottakulttuurin ympärille: pöllinparkkuuseen pokasahan, kirveen ja koloraudan (parkkuuraudan) kanssa. Siitä Olli ja Veikko ajattelivat, että "otetahan me sitten se huvipuoli, kun toiset ottivat sen työpuolen."

Nevalan talon pihamaalla vanhan navetan edustalla on kesäisin istumarinki pölkkyjen päällä, Pölökkypaari, jossa voi parannella maailmaa. “Se on siten Pölökkypaarin Viinakauppahiihto”, arvelivat Veikko ja Olli.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Rangan ajo

Kesällä alettihin valmistella rangan ajoa. Oli koivikko harvennuksen tarpehessa ja löimmä lehen aikana puut maahan. Tarkastajaki kävi ja halusi vielä muutamia pois sieltä täältä. Kaavoimma neki ja kasasimma rangat kasoihin ja riu'ut jäit mettän lannaksi. Kasat liputimma ja varsitien merkkasimma. Laskimma, että kolomisenkymmentä kuormaa kelekalla.

Tuli talavi ja hanget ja alomma tien tekohon. Pihapellon poikki ja kylätielle, joen yli sillan kautta ja jokijäälle Poikkilan kautta. Haarainsuussa Tenniön yli, siitä maantien yli. Lapioimma lunta tieojihin. Huutoaavan yli ajomma vanhaa reittiä ja Kouttensokassa vähän matkaa tietä pitkin, kun siinä ovat syvät ojat ja vanhaa talavitietä kohti palstaa. Viemäriojahan ja mettäojihin lyötihin lunta, että pääsee.

Ja niin alomma lanaamahan tietä ku jäläki oli kovonnu, että on hyvä kuormien kanssa tulla. Ja tulit kelit maaliskuun alussa, lauhaa ja hyvä luisto. Alomma ajamahan ja minä kävin vielä kerran lanaamassa, että on oikehen hyvä. Sano Oskari, että: "Yheksän kilometriä, kaheksantoista mukin."

Otimma loppuviikosta vapaata, ku näytti, että yöllä on pakkasta ja päivällä nuoskakeli ja alomma oikehen ryllyttämähän. Minä hoijin pirtissä poikaa ja Oskari ajo. Ennen pimiää oli minun vuoro.

Mutta yöllä ei ollu pakkanen. Vettä välillä sato. Sitä me ihimeteltihin, että on kummaa kevättä. Jokijää meni vesille ja sulat rannoilla alako levetä. Oskari sano, että: "Tuo joki se alakaa pelottamahan." Ja niin porasi se Oskari kojereikiä jojelle pahimmalle kohtaa. Näytti käsillä ja sano: "Näin paksua ja teräsjäätä tuntu olevan" ja toi uuven kuorman.

Tuli välillä tekrovi. Reen nytkä meni poikki, ketarat irtos ja kelekan akkuki loppu. Nytkä saatiin hitsattua, ketarat korijattua ja akku Saukoskesta hajettua, niin että ajo vain jatku.

Aamulla kävimmä Riston kans viimiset. Tuli lopulta kylymäset, vaikka heikot oliki. Pari pakkasastetta, mutta autto. Sai lyyvä kuormaa vähän enemmän, vaikka tie oliki jo pahoilla kuopilla ja kallellahan sinne tänne.

On perkele tämä talavia! Että maaliskuussa vettä viikottain sataa. Satakohon nyt vaikka kuinka, ku puut on kotona. Mutta se tietenki kelit vielä tekee.