torstai 18. elokuuta 2016

Saijan karhut

Tiistaiaamuyöstä 16.8 tappoi karhu lampaan Myllyojan varteen Vaaranlenkin lähelle noin viisikymmentä metriä tiestä ja lähimmistä taloista.

Kolmen jälkeen alkoivat koirat rähistä viereisen talon sisällä. Antero Seppälä ja Kaarina Kilpimaa heräsivät ja laittoivat valot päälle. Aamulla löytyi Myllyojan takaa raadeltu ja osaksi syöty lammas. Muut lampaat vietiin pois ja Antero kiersi jäljelle opetettujen koirien kanssa paikan kauempaa Sarilammen puolelta. Koirat ilmaisivat jäljen ja se tuli raadolle. Karhu oli tullut jostain Sarilammen luoteispään kautta, ehkä Koppelojängän puolelta ja Sarivaaran tai Kukkuran kautta.

Paikallisena petoyhdyshenkilönä kävin Illalla tutkimassa paikkaa, valokuvasin raadon ja kiertelin ympäristössä jälkiä etsien. Varmaa jälkeä en löytänyt. Puhuin Anteron kanssa, että on kuin olisi kesken joutunut lähtemään. Ehkä valojen syttyminen ja koirien rähinä ajoi liikkeelle. Niskasta ja kyljestä oli syönyt ja toisesta etujalasta.

Lähetin valokuvat riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Hänniselle. Hän sanoi:
- Ei voi olla varma, mutta karhun tekosilta vaikuttaa ja kysyi lisäksi:
- Onko kyläläisille tiedotettu?
- On, mutta voin tiedottaa lisää, vastasin.
- Niin, eihän se ihmisille ole vaarallinen, mutta kuitenkin, hän vielä sanoi.

Vaaralan Tatu laittoi raadolle riistakameran siltä varalta, että karhu hakee yöllä lampaan.
- Jos se käy, niin ensi yönä se käy hakemassa, sanoin, mutta ei käynyt ja seuraavana päivänä raato vietiin pois.


Keskiviikkona 17.8 selvisi, että ainakin neljä lammasta lisää on mennyt. Kuitusen talon pihapiirissä olevasta lammashaassa tappoi karhu lampaan ja haavoitti toista niin, että se oli lopetettava. Lännen suunnasta löytyi sammalikkoon painunut jälkijono, 
eli Sarilammen päästä, niin kuin edellisenäkin yönä. Noin sadan merin matkalla oli useampi yhtenäinen jälkijono. Mittaus oli tietysti sammalikossa vaikeaa, mutta etutassun leveys oli 16,5 cm.

Alimaisen lammashaassa, harjun ja Lemmenkujan välissä aidan itäpäässä tappoi karhu lampaan. Läheisen kummun rinteeltä löytyi makuusija, iso marjapaska ja useita jälkijonoja eri suunnista. Etutassun anturan leveys oli 14 cm.

Hihnamaasta noin kolme kilometriä kylästä pohjoiseen mitattiin kohtalaisen tuore 14 cm jälki mullikosta.  Tallensin havaintotiedot riistantutkimuslaitoksen TASSU- suurpetohavaintojärjestelmään. Yksi tappopaikka ja toinen vielä epäselvä tapaus jäi tutkimatta, kun tuli hämärä.


Alimaisen lampaat siirrettiin aivan talon viereen ja aidan viereen pysäköidyn traktorin radio jätettiin auki, niin että ääni kuuluu lammashaassa, vähän niin kuin pelokkeena karhuille.

Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja seurasi tilanteen kehittymistä. Hän oli käynyt läpi tuoreet havaintotiedot ja olimme yhteydessä torstaiaamuna. Hän esitti:

- Teijän kannattaa nyt suunnitella ennen lauantaita, miten kannattas tehä. Siinä on nyt mahollisuuksia onnistuakkin. Kun hyvin suunitteletta, niin tulostakin voi syntyä. 
- Eikö teijän kannattis sitä vähän yhessä suunnitella?

Keskustelin asiasta muiden metsämiesten kanssa ja päätimme koota ryhmän ja aloittaa mietinnän. Lauantai-aamuna pitäisi olla selvää, mitä ja miten tehdään.

Jo aiemmin oli tiedossa, että Tenniön takana Harjuojalla on lampaita kadoksissa. Torstaina alkoi tulla lisää tietoa. Löydettiin kolme karhun tappamaa lammasta ja kaksi on kadoksissa. Jos ne olisivat hengissä, olisivat ne lauman mukana. Eli nekin ovat hyvin todennäköisesti raatoja, mutta niitä ei ole vielä löydetty.


Maaseutuviranomainen on omalta osaltaan tarkastanut jäljet sitä mukaa, kun on uusia raatoja löytynyt.

Lammashaasta koilliseen Haapasuannonmaata ja Leviänkonelon aapaa kohti meni karhun polku, jota pitkin se on kulkenut useamman kerran. Etutassun leveys oli 14 cm. Se on jäljeltään samankokoinen, kuin Alimaisen aitauksessa käynyt karhu. Sattaa olla sama tai eri karhu.

Karhun päivämakuupaikka lienee jossakin kummussa Maltion niemessä. Ehkä tiistain vastaisena yönä se tappoi lampaat ja osan on syönyt. 


Kylän asutuksen sisältä on tänä kesänä kirjattu neljä karhuhavaintoa ja lähialueelta lisää. On isojälkinen ja vähän pienempijälkinen karhu ja ehkä useampi samankokoinen. Uutta on se, että karhut kuljeskelevat yöllä keskellä kylää puistikoiden ja maaston suojassa. 

Saijan lammastappio karhujen tappamana on tällä hetkellä ainakin kymmenen kappaletta. Mikä on hirvitappio ja onko muuta eloa mennyt?

Karhut ovat tulleet jostakin ja ovat matkalla johonkin talvipesän paikalle. Näin syksyllä se on ahmatti. Se syö marjoja ja muuta metsän ruokaa ja tappaa välillä myös eläimen ja syö sen. Jotkut niistä oppivat käymään lammaslaumoissa, aivan kylän keskelläkin. 

Kylläisenä se lepäilee jossakin kummussa. Mihin se sen jälkeen menee, vai meneekö mihinkään, ei voi tietää. Johonkin suuntaan se kuitenkin lähtee. Pidetään peukkua, että joku lammaskarhuista tulisi myös karhumiesten, tai naistensaaliiksi.

torstai 4. elokuuta 2016

Satulinna, pöllin parkkuuta ja heinän niittoa

Olin toisella kymmenellä, jo iso mies, haukkumanimeltä Möykäri-Erkki. Kuljettiin 60-luvulla kesäisin isän ja velipoikien kanssa Maltiojoella pöllin parkkuussa. 

Matkaa tehtiin veneellä Kuolajokea alas ja Tenniötä ylös ja sieltä mutkaista ja kapeaa Maltiojokea ylös. Vajaa kolme tuntia istuttiin pienen ja silloin tällöin juonikon moottorin pärinässä ja veneen kohinassa ohi lipuvian syvälle mieleen painuvia maisemia katsellen. Matalat kosket pukattiin sauvoimella. Isä sammutti moottorin, nosti ylös ja sanoi keulassa istuvalle:
- Otappa se sauvon kätehen ja astu tällä lailla telijolle ja näytti, miten seisotaan veneessä kun aletaan sauvomaan.
- Otahan miehen lailla se sauvon kätehen ja työntelet näin, hän sanoi ja näytti mallia, jos ei keulamiehen asento ja ehkä asennekin ollut oikea.
- Keulamies se ohojaa. Pistä siitä klivien välistä, hän sanoi ja vene liukui keulamiehen työnnellessä ja virran kohistessa kuivapäisten kivien ahtaaseen väliin kosken kuohuun. Vene tammesi vuolaassa virrassa vettä ja se nousi virtaamaan veneen laitojen ja kivien väliin. Virran nousu kivien välissä auttoi ja niin oli vene muutaman työnnön jälkeen kosken päällä. Myötävirtaan matka joutui nopeammin. Joskus pysähdyttiin matkalla ja keitettiin kahvit nuotiolla.

Mukana oli aluksi neljä vuotta minua vanhempi velipoika, joka luki ahnaasti kirjoja, oli urheilija, heitti keihästä, työnsi kuulaa, hyppäsi pituutta ja juoksi eri pituisija matkoja nuorten Lapin piirin mestaruuskilpailuissa ja toi kotiin tullessaan mitaleita. Kun nuoremmat pojat kasvoivat tulivat hekin kesällä parkkuuseen. Vanhin lähti muille maille ensimmäisenä. Sellutehtaisiin tulivat kuorimot ja pöllin parkkaus loppui. Sen jälkeen pöllit tehtiin mustana, parkkipäälisinä ristikolle.

Isä oli hoikkarakenteinen pitkä sodan käynyt mies, osasto Saun veteraani, joka oli kätevä käsistään, kekseliäs ja ennen kaikkea tarinan kertoja. Tietysti hänelle naureskeltiin ja virnuiltiin takanapäin, että "eihän se jouva töihin ku niitä satuja vain kertoo", mutta siitä ei isä eikä me tehty minkäänlaista numeroa. Päivät olivat täynnä tarinoita. Illan hämärtyessä nuotiolla ne saattoivat olla aivan ennen kuulemattomia ja todella hyviä, niin kuin näytelmiä.

Päivät parkattiin kahden metrin mittaisia pöllejä ristikoille. Isä suunnitteli tarkasti, että ajoreitti on talvella hyvä ja suora. Hän kaatoi puut kohti ristikon keskikohtaa, jotta kantomatka olisi lyhyt. Pantiin pohjapuut lahoista maapuista, jotta pöllit eivät jäädy maahan kiinni. Ristikoista tehtiin niin isoja ja korkeita, että "siitä on hyvä niitä ottaa". Päällä oli pihkainen parkkuupaita, joka illalla nostettiin puun oksaan ja vaihdettiin nuhjuisiin, mutta pihkattomiin vaatteisiin.

Parkkuupukit tehtiin ensimmäisenä päivänä. Tehtiin paksumpi runkopuu ja kaksi jalkaa toiseen päähän. Isä veisti pukin runkoon tasaiset kohdat etujaloille vinottain ja jalat kiinnitettiin repun taskuun varatuilla isoilla nauloilla niin, että pukin päähän syntyi pölliä varten haarukka. Pukin toinen pää oli maassa ja alapäähän tehtiin kolo, johon pölli nostettiin.Toinen pää oli haarukan päällä.

Kun puut oli kaadettu, ne katkottiin mittakepin avulla. Kepin toiseen päähän laitettiin kapula, joka painettiin puun päätä vasten ja toinen pää osoitti katkaisukohdan. Isä katkoi pöllit moottorisahalla ja työ käytti nopeammin, kun joku nuoremmista pojista oli mittakeppimiehenä. Välillä keppi tarkistettiin, ettei sahan terä vain ole syönyt sitä lyhyeksi. Mitan oli oltava tarkka.

Pöllit karsittiin kirveellä niin, etteivät oksat haittaisi parkkuuta. Yksi toisensa jälkeen pöllit nostettiin pukille ja alettiin parkata koloraudalla. Oli monen laista tyyliä ja niitä kokeiltiin, mutta aina oli parkki saatava pois. Kun kolorauta tökkäsi oksan tynkään kävi se parkkuumiehen ranteisiin. 

Koloraudan paikka oli pukin päässä. Kun sitä ei tarvittu, lyötiin se kiinni siihen. Se kulki mukana, kun pukkia siirrettiin uuteen paikkaan. Isä kaatoi, katkoi, karsi oksat ja kantoi pöllit sekä teki ristikon pohjapuut ja latoi isoimmat parkkuun jälkeen ristikolle. Parkkaus oli poikien hommaa, mutta isä auttoi välillä.

Päivä päivältä metsään syntyi yhä enemmän valkeita ristikoita hevostien varteen juonnoille. Tukit jätettiin pystyyn ja ne kaadettiin talvella ajon aikana.

Iltapuhteella niitettiin parhaita heinikoita joen varrelta. Oli hevosen heinät valmiina kun isä ajeleskeli pieneltä tukkikämpältä jaloin hangen selässä pöllit ja tukit rantaan pinoihin uittoa odottamaan.

Kämpän nimeksi tuli Satulinna. Eräänä iltana isä otti terävän kirveen ja veisti oven yläpuolen hirren tasaiseksi ja kirjoitti siihen pölkkykirjaimilla SATULINNA. Ilkeämieliset ihmiset nimittivät isää satusedäksi ja kämppää satulinnaksi. Isä tietysti otti sen kämpän nimeksi ja katseli teostaan kujeillen pihanuotiolta nortti huulipielessä savuten.

Heinää niitettiin jokivarressa hyvin kallituilla ja teräväksi liipatuilla vikatteilla. Maasto ei ollut tasaista. Oli pensaita ja esteitä, joita oli varottava. 

Vikatteeseen laitettiin siipi, jonka avulla heinä meni kareelle. Tuli puhdasta jälkeä. Toiselta puolelta niitettiin vastakkaiseen suuntaan ja kare kasvoi. Sitä vähän aikaa auringossa kuivattiin ja haravalla peuhottiin ja kuljetettiin sitten vitsaksella kantaen ladon orsille. Kuivat heinät pudotettiin lattialle. 

Kauempaa kuljetettiin heinät veneellä korkeana kasana, joka lastattiin niinkuin talvella hevosen rekkakuorma. Vain keulamies ja perämies mahtuivat veneeseen sauvoimineen. Vene kiinnitettiin narulla molemmista päistä tiukasti törmää vasten. Siinä se oli helppo lastata ja purkaa.

Ensimmäisenä iltana, tulopäivänä, kun asento (=asumapaikka tulipaikkoineen ja muine järjestelyineen) oli tehty joen törmälle ja rankinen alusheinineen, makuualustoineen ja peitteineen viritetty heinälatoon, lähdettiin verkon laskuun. 

Isä teki verkkokosteita. Hän junttasi ja hakkasi kirveen lappeella kaksi kolme teräväksi veistettyä koivunrassia joen pohjahiekkaan hiekkapankin päälle. Niiden taka hän heitteli törmän viltosta katkottuja ja veneeseen nostettuja koivun latvuksia ja lehdeksiä, jotka virta painoi tiukasti pystypuita vasten.

Alapuolella olevaan syvempään poukamoon syntyi koste, johon saattoi laittaa kymmenen tai viisitoistametrisen verkon. Verkkoon meni harreja ja joskus siikoja. Enimmäkseen saatiin kuitenkin haukia. Pyytämässä oli puolikymmentä verkkoa.

Asuttiin joen rannassa eikä Satulinnassa, kun siitä oli lyhyt matka verkoille ja heinän niittoon iltapuhteella. Rankisen alle niitettiin paksu kerros heinää. Ne kuivuivat siinä muutamassa päivässä. Rankinen oli aluksi tyhjässä ladossa ja lopuksi heinien sisällä. 

Kun illalla ryömittiin rankiseen heinien sisään, oli siellä aluksi kylmä, mutta hetken päästä mukavan lämmin, tuoreen heinän tuoksuinen ja uni alkoi painaa silmiä. Aamulla oli vaikea nousta kun isä herätteli.
- Miten teillä riittää sitä unta ku minä olen ollu täälä ulukona jo kauvon aikaa. Eikö teillä jo lopu se uni. Hän puheli ja kello alkoi olla kuuden maissa. Hiukan vilusta täristen ja silmiä sirristellen juotiin aamukahvi, joka kaadettiin mukiin mustasta pannusta nuotion viereltä. Isä tupakoi ja raataili. Käytiin aamukusella ja lähdettiin verkoille.

Kun tultiin verkoilta, paistettiin kalaa, syötiin sitä voileivän kanssa ja lähdettiin kävelemään mutkaista polkua pitkin vehkeitä ja bensiiniastiaa kantaen palstaa kohti pöllin tekoon. Evääksi otettiin suolakalaa ja leipää. Illalla, kun tultiin reissusta, käytiin ensin verkoilla ja sitten keitettiin kalapotut. Joinakin iltoina päätettiin, että keitetääpä tänään pottukalat vaihteeksi ja niin tehtiin.

Kun potut ja kalat kypsyivät, kaadettiin keittokattila nurin tuoreen tuohen päälle ja keräännyttiin siihen ympärille syömään. Itse kukin otti puukon nokalla vuoroin potun tai kalapalan tuohen päältä sormiinsa ja syljeskeli ruodot maahan. Kuumia paloja pyöriteltiin ensin hyppysissä. Joskus kun ruoka maistui oikein hyvältä ja olo sekä tunnelma oli muutenkin kohdallaan saneli isä:
- Jos ne herrat tietäs tämän, niin olishan ne katehellisia. Ja varmaan olivatkin, niin meistä tuntui. Ei epäilystäkään.

Kun kaikki yhteiset hommat oli tehty, me pojat lähdettiin ongelle ja isä jäi kapsailemaan ladolle, hoitamaan asentoa, vuolemaan kirvesvarsia, vikatteen varsia ja parantelemaan muita vehkeitä. Perholitkalla, jota virvelillä heitettiin, saatiin harreja ja joskus hyvin harvoin siian. Olimme sitä mieltä, että taidamme saada enemmän kuin isä verkolla, mutta isän mielestä onginta oli hommaa, jota sai tehdä jos oli joutoaikaa. Kalat kannettiin pajuvitsalla ja perkattiin veneen perässä. Suolausämpäri roikkui narussa veneeseen kiinnitettynä puolittain vedessä.

Kerran kun tultiin kotiin aurinkoisena iltapäivänä, oli oltu loppuviikon päivät pottujen ja kalan varassa. Istuin tyhjä reppu selässä pirtin pöytään nojaten ja pakettileipää pureskellen. Ajattelin ja tuntsin miten ihmeellisen hyvää leipä on.

Keväällä jäiden lähdettyä ja tulvan hiukan laskeuduttua oli vyörytyksen vuoro. Lähdettiin veneellä lanssille. Ajettiin tulvajoessa tuntikausia. Joella liikkuvilta uittomiehiltä kyseltiin, milloin saisi puut laskea veteen. Monesti jouduttiin odottamaan ja verkkoilemaan muutama päivä. Kun lupa tuli, alettiin vyöryttää puita alas törmänvilttoa. Jos viltossa oli joku risu tai juurentynkä, johon puut tökkäsivät, hakattiin se pois, että puut pyörivät taas mukavasti.

Viimeisinä vuosina vuosikymmenen lopussa, kun yhtiöt eivät enää Matiolla uittaneet järjestettiin uitto tilallisten kesken. Puut pantiin jokeen ja lähdettiin valumaan viimeisten puiden eli häntien matkassa kohti jokisuuta, Tenniölle, jossa uittoyhdistys vastasi puiden uitosta kohti Kemin tehtaita. Tenniöllä uittoa jatkettiin vielä kymmenisen vuotta. Siihen loppui tämä melkein vuosisadan kestänyt uittojen urakka. Puut siirtyivät kumipyörien päälle ja saavuttivat tehtaiden portit nopeasti tuoreina ja hyvälaatuisina.

Vyörytys oli raskasta, mutta se ei kestänyt kauan. Tehtiin pitkää päivää ja kun viimeinen puu läiskähti veteen, juotiin kahvit, puraistiin vähän ja lähdettiin lipumaan kohti kotia. Oli uusi kesä alkamassa kaikkine poikosten rientoineen, parkkuineen, heinäntekoineen, onkireissuineen ja hillareissuineen. Oli koulutyöstä loma. Mikäpä sen parempaa.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vihreä Kaupunki -mitali


Vihervuoden 2016 pääteema on Kestävä suomalainen maisema, minun maisemani – maalla ja kaupungissa.

Neljätoista Vihervuoden mitalia jaettiin Hämeenlinnassa 2.6.2016 viheralan hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ympäri Suomea aina pohjoista Lappia myöten. Mitalin myöntämisestä päätti mitalitoimikunta, jonka puheenjohtaja on presidentti Tarja Halonen.

Olin mitalinsaajien joukossa, mutta en kylläkään paikalla. Perusteena on ollut se, että olen edistänyt kotikyläni Saijan maisemien vaalimista ja hoitoa vastuullisesti ja muita asukkaita innostavalla tavalla. Olen ollut aloitteellisesti laatimassa maisemanhoitosuunnitelmaa Saijalle, jonne suunnitelman mukaisesti perustettiin Lapin ensimmäinen luonnonsuojelulain mukainen maisemanhoitoalue.


Mitali luovutettiin minulle sallapäivillä 19.7.2016. Tässä minun lyhyen puheen teksti:

Saijan maisemat olivat puheenaihe jo minun lapsuudessa. Tiedettiin, että niitä oli valokuvattu jo ennen sotia.

Entisaikaan osattiin asettua asumaan parhaimmille paikoille ja maisemille. Saijalla se oli Kuolajoen ja Tenniön liittymäkohdassa Kolsanharjun ja Sarivaaran välinen laakso. Maisemia ovat muokanneet asutus, karjanhoito ja viljelys sekä metsänhoito. Aika ja ihmisten elinkeinot ovat muuttuneet. Puut kasvavat ja alun perin avonainen kylämaisema on sulkeutumassa. On tullut tarve hoitaa maisemia ja tähän on Saijalla herätty.

Lapin maisemaselvityksessä vuonna 1992 Saija noteerattiin maakunnalliseksi maisema-alueeksi. Alueen rajaus määriteltiin yleiskaavassa 2001 ja kyläläiset saivat osallistua suunnitteluun. Heihin luottaen ratkaistiin, että metsien hoitoon ei tarvita kunnalta maisematyölupaa.

Maisemansuojelualue perustettiin 2007. Esitimme jälleen, että kaikilla halukkailla on oltava mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja näin tehtiin.

Tehtiin suunnitelman mukainen maisemanhoitokierros ja pantiin kyläläisille tärkeät maisemat kuntoon. Haaveissa on nyt uusi hoitokierros, jolle pontta antaa se, että Saijan maisemat ovat nyt todettu täyttävän valtakunnalliset kriteerit.

Kylän voimavaroja ovat vireät maa-, metsä- ja porotalous. Kun traktori ajaa pellolla, on se samalla myös maiseman hoitoa ja kun metsiä hoidetaan, on sekin, myös tutkimuksin todettua maisemien hoitoa. On löydetty yhteinen sävel maisemanhoidon ja elinkeinojen kesken. Ehkä juuri tässä onkin onnistuttu valtakunnallisessa mitassa mitalin arvoisesti.

Kiitän sekä kyläläisten, että omasta puolestani tästä arvostuksesta ja lupaan, että jatkamme samaan malliin. Vaikka minua kyllä syytetään ja toppuutellaan, että ”Erkki, sinä kuule lupailet välillä vähän liikoja”.


Mitalikahvit juotiin asiasta kiinnostuneiden kyläläisten kanssa Saijalla Leanterin kotimuseossa 24.7.2016.


http://www.vihervuosi.fi/content/fi/36/22659/Vihervuoden%20mitali%20nelj%E4lletoista%20viheralan%20hyv%E4ksi%20tehneelle.html

torstai 14. huhtikuuta 2016

Senioritalo

Sovin Helsinginreissulla erään kaverin kanssa, että käyn heidän luonaan illalla. Tutkin internetistä, millä paikalle pääsee parhaiten. 
Kaveri sanoi: - Lähdet vaan itään päin meneviin vaunuihin.
- Kyllä, mutta missä se itä täällä hämärässä ja pilvisessä kivikylässä on, ajattelin. Paras näytti karttojen perusteella olevan olevan metro ja sain asemalle vielä opastuksen, omasta porukasta.
- Vien sinut oikealle laiturille, että et lähde väärään suuntaan, hän sanoi ja niin istuin metrojunassa ja pääteaseman laiturilla sain vielä soittamalla tarkennusta kävelymatkalle.
Kaveri esitteli taloa. Alakerroksessa oli vaatteitten pesu- ja käsittelytilat, kirjasto ja yhteinen ruokailutila.
- Tämä on sellainen senioritalo, yhteisötalo, hän kertoi. 
Autosuoja oli kellarin tasalla.Asunnon oven vieressä oli huoneiston varastotilojen ovi. Vanhemmissa kerrostaloissa varastot ovat kaukana kellarissa tai ullakolla.
- Tässä alempana on vierashuone, jota voi vuokrata vieraalle enintään kolmeksi päiväksi. Tässä asuu kahdeksankymmentä henkeä. Ikäraja on kai yli viisikymmentä vuotta, kaveri kertoili.
Talon katolle oli tehty takkahuone näköalaikkuneoineen sekä kuntohuone ym. sekä leveät kattoterassit.
- Täältä voi nähdä kauas Helsinkiin, kaveri kertoi. Kävimme vielä katsomassa talon sähköisen ilmoitustaulun. Talossa oli tapahtumaa tapahtuman perään.
- Senioritalo, ajattelin kun istuin metrossa matkalla hotelliin.
- Mitenkähän me hyödynnämme tätä ideaa siellä Sallassa, ajattelin. - Sinne keskelle ei mitään ei kivistä kerrostaloa kannata rakentaa. Ehkä yhteisöllisyys saadaan muutenkin syntymään. Myös matkailussa voi olla yhteisöllisiä aineksia tai piirteitä.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Saijan vihreä talous

Saijan vihreän talouden hankkeen tutustumisreki päättyi eilen maatilatason bioenergianlaitosten tuottajan Metaenergian touhuihin tutustumiseen. Tutuksi tuli myös Volter Oy:n hakkeesta lämpöä ja sähköä tuottava laitos, sekä aivan uusi keksintö hakkeen kaasuttamiseksi pyrolyysikaasuttimessa. Tietoa varsinaisesta keksinnöstä emme tietenkään saaneet, mutta pömilän näimme ulkopuolelta.

Biokaasun tuotanto maatiloilla on lähtemässä liikkeelle, ehkä voimallisestikin. Saadaan omaa sähköä, lähes kaikki tarvittava määrä ja vähän niinkuin sivutuotteena lämpöä, joka riittää kovimpia pakkasia lukuun ottamatta, sekä hajutonta kasvelle parempaa ja riittoisampaa lantaa.

Biokaasulaitoksen liittäminen olemassa olevaan maatilaan on helppoa. Entinen lietesäiliö toimii lopputuotteen varastona ja uutena tehdään lietteen vastaanottosäiliö navetasta tulevalle lietteelle, mädätyslaitos komponentteineen ja uusi jälkimädätysallas. Ja ei kun mädätysreaktori ja generaattori, sekä biokaasukattila pyörimän.

Kaasun määrää voi kasvattaa lisäsyötteillä. Se vaatii kuitenkin omat prosessinsa ja komponenttinsa. Jos kaasua riittää, voi osan kaasusta jalostaa myös traktorien ja autojen polttoaineeksi erillisessä kaasunpuhdistuslaitoksessa. 


Eiköhän tämä ole kiertotaloutta parhaimmillaan ja ympäristön asukkaat pääsevät nauttimaan hajuttomammasta maataloudesta!

http://www.metaenergia.fi

http://volter.fi/fi/

perjantai 26. helmikuuta 2016

Saijazz jälleen pääsiäisenä

Saijazz konsertti kuullaan taas pääsiäislauantaina 26.3. alkaen klo 20.00 Saija-Pirtillä ja sunnuntaina 27.3 kirkkokonsertilla kello 18.00 Sallan kirkossa. 

Saijazzeilla on kolme esiintyjää, jotka kaikki sopivat hienosti Saija kylätalon tunnelmaan. Kertaakaan ei vuodesta 1996 alkaneen Saijazzin historian aikana ole yleisö pettynyt tunnelmaan tai esiintyjiin. Yleisö osaa odottaa rehellistä musiikillista osaamista, arvostaa yllätyksiä ja ottaa esiintyjät syleilyynsä saaden nämä tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Tällä kertaa ovat vuorossa Lapland-Balkan, yllättävä kantele laulun kera ja sokerina pohjalla tuttu Jukka Perko Trio. Lipunmyynti on alkanut, helpoimmin lipun saa netistä osoitteesta lipputoimisto.fi. Tiedusteluihin vastaa Erkki Yrjänheikki


Jaakko Laitinen & Väärä Raha tulee Lapista - Sallasta, Inarista ja Rovaniemeltä. Musiikki on monissa liemissä marinoitu erikoisuus, missä voi kuulla kaikuja Balkanin mustalaisrytmeistä, venäläisistä romansseista ja vanhasta suomalaisesta iskelmästä. Laulut ovat pääasiassa omia. Sanoitusten johtoaiheena on tietysti rakkaus, mutta myös muut elämän keskeiset kysymykset - kaiken katoavaisuus, muistojen pettävä hehku, maailmallisen onnen häilyvyys ja kunnianhimojemme lopullinen turhuus - tulevat käsitellyiksi. Sävelissä ja rytmeistä kietoutuvat toisiinsa ilo ja suru erottamattomaksi kudelmaksi, joka saa tanssijalan vipattamaan!


Väärä raha perustettiin vuonna 2009. Se on julkaissut kolme pitkäsoittoa ja keikkaillut peräti 11 eri maassa. Ja aina on toiminut kuin väärä raha - vieläpä itse Balkanin festivaaleilla. Yhtyeen jäsenet ovat: Jaakko Laitinen, laulu, Jarkko Niemelä, trumpetti, buzuki, alttotorvi, Marko Roininen, haitari, Tuomo Kuure, kontrabasso ja Janne Hast, rummut. Jarkko Niemelä pitää itseään sallalaisena, koska on täällä käynyt peruskoulun ja muuttanut sen jälkeen Rovaniemelle.


Ida Elinan musiikkimaailma tihkuu jazzia, poppia, soulia ja gospelia. Kanteleensoittajana hänen täytyy koukuttaa yleisö jollain tutulla, mutta tämä ei tarkoita ikivanhaa kansanmusiikkia vaan voisi Saijalla olla vaikka James Bond -teema, Michael Jacksonin Billie Jean tai Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija. Mikä se onkin, lipun ostaneet tulevat olemaan myytyjä hänen edessään. Ida Elinan myötä innostumme kantelemusiikista ja vahvasta tulkinnasta, heittäydymme ja rikastumme uudella kokemuksella; onko tämä tottakaan.


Ida Elina on opiskellut Sibelius-akatemiassa, voittanut vuonna 2011 järjestetyn ensimmäisen Suomessa järjestetyn kansainvälisen kantelekilpailun ja julkaissut kolme levyä, viimeisimpänä viime vuonna CD: n Hello Worldin. Hänestä on tullut kanteleensoiton uudistaja, joka alkoi esittää poppia ja muuta rytmimusiikkia pelkällä kanteleella säestäen.


"Kyllä sitä kanteletta edelleen ihmetellään monessakin paikassa. Minä pidän sellaisesta yleisöstä, joka ei ole koskaan kuullut kanteletta muuta kuin kansanmusiikissa eikä tiedä ollenkaan mitä on tulossa. On kiva rikkoa niitä ennakkoluuloja.”


Ida Elina on tottunut esiintymään monenlaisissa paikoissa; Saijan lisäksi hän esiintyy sunnuntaina 27.3. klo 18.00 Sallan kirkossa. Tällöin ohjelmistossa on enemmän gospel-musiikkia, ehkäpä myös virsi Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.


Jukka Perko on Saijalla tuttu, kuin oma poika. Hän on ollut mukana alusta eli Aahon ajoista saakka, tuonut Saijalle huikeita bändejä ja hänet muistetaan Vesku Loirista. Ehkä kuitenkin parhaiten ikimuistetaan Jukan saksofonisoolot, jotka jäävät kaikumaan Saijan kylätalolle ja tyytyväisen yleisön mieliin, kun pääsiäislauantain konsertti on päättynyt.


Saksofonisti Jukka Perko soitti itsensä jazzkansan tietoisuuteen teini-ikäisenä Pori Jazz-festivaaleilla, seuraavana vuonna hän soitti jo Dizzy Gillespien bändissä. Ja sillä tiellä ollaan. Olavi Virran musiikki, Avaran ja Kuhmon Chamber Orchestran kanssa soitetut virret, lukuisat konsertit isommilla ja pienemmillä kokoonpanoilla ovat koulineet Jukka Perkosta arvostetun ja monipuolisen muusikon, jolla on ymmärrystä sille, mistä elämässä on kysymys: tasapainottelusta täydellisyyden tavoittelemisen ja keskeneräisyyden hyväksymisen välillä.


Tällä kertaa Saijazz esittelee triossa basisti Antti Lötjösen, jonka bändeihin kuuluu mm. Ilmiliekki Quartet ja Five Corners Quintet. Oma yhtye on Antti Lötjönen Quartet East. Hän on opiskellut Sibelius-akatemiassa. Hänet tunnetaan myös monista muista yhtyeistä ja omista sävellyksistä.


Teppo Mäkynen on myöskin opiskellut Sibelius-akatemian jazzmusiikki linjalla. Jukka Perkon kanssa tiet yhtyivät jo Perkon ja Pyysalon Poppoo-yhtyeessä vuonna 1996. Mäkynen omista bändeistä muistetaan Teddy Rok Seven ja The Stance Brothers. Nämä ovat saavuttaneet myös maailmalla kuuluisuutta Japania myöten.


Mäkynen soittaa Jukka Perko Jazztetissa rumpuja. Hän on saanut Jazz-liiton Yrjö-palkinnon vuonna 2007 ja hänet on valittu Jazz-rytmit -lehden kriitikkoäänestyksessä kuudesti parhaaksi rumpaliksi.


http://www.saija.net/saijazz2016.html

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Puu- ja aurinkolämmitys, opettelua kantapään kautta

Aikaisemmin lämmitin suoralla sähköllä ja pirtinuunia ja saunaa puulla. Uuni lämpeni pakkasaikaan kerran päivässä ja lauhemmilla joka toinen päivä. Sähköä kului noin 20 000 kwh ja puulämmityksen osuus lienee ollut siinä 10 000 kwh. 5000 - 7000 kwh sähköstä on valaistusta, kodinkoneitten kulutusta ja autojen lämmitystä, jne. Kuukauden lasku oli 240 euron paikkeilla.

Sähkön hinta Spot markkinoilla oli noussut reilusta kahdesta sentistä kilowattitunnilta vuonna 2005 neljän sentin paikkeille kesällä ja talvella kovimmilla pakkasilla jopa yhdeksään senttiin. Ennusteet viittasivat siihen, että hinnan nousu jatkuu. Laskutus muuttui reaaliaikaiseksi ja pakkaskuukauden lasku nousu 300 euron nurkille.
- On tehtävä jotain, ajattelin ja tein vertailulaskelmia. Arvioin, että sähkön hinta nousee hiukan. 

Puu- ja aurinkolämpö oli laskelmassa edullisin ja takaisinmaksuaika sähköön verrattuna 9 - 12 vuotta. Maalämmön takaisinmaksuajaksi tuli 12 - 17 vuotta. Uudemman tekniikan mukaisen suorasähkölämmityksen takaisinmaksuaika olisi ollut 30 - 50 vuotta, eikä ihan viimeisimpiä sähkölämmön ohjaussovelluksia ole markkinoilta saatavissa. 

Puun heikko puoli on siihen tarvittava työ ja maalämmön riskinä on sähkön hinnan nousu. Kun roskapuuta on käytettävissä yllin kyllin, päätin laittaa puulämmityksen ja siihen tueksi aurinkokeräimet kesäaikaa varten.

Olen nyt opetellut puu- ja aurinkolämmitystä puolitoista vuotta. Puulämmityslaitteena on Termax Natura 20 käänteispalokattila ja 1500 litran varaaja, sekä katolla Savosolarin aurinkokeräimet 12 m², joita ohjataan Oilonin ohjauslaitteilla 

Vuosi sitten ennen kaamosta aurinkokeräimet asennettiin toimintakuntoon. Myöhäisen syksyn vuoksi asentaja käänsi keräimen talviasentoon ja sanoi: "ei se pyörähä ennää". Yhden kerran lumi suli panelien pinnasta, mutta lämpöä ei tullut. Jäin odottamaan, milloin aurinkoa olisi riittävästi. Olihan lopulliset säädöt ja testaukset vielä tekemättä. Lumikerros panelien päällä kasvoi.

Pakkasten kiristyessä opettelin puulämmitystä. Savupiippu oli liian lyhyt ja peltinen piipun hattu oli poistettava, kun se ei sovi keskuslämmitykseen kovinkaan hyvin. Hankin piippuun hiukan jatkoa ja jatkan sitä vieläkin ensi vuonna. Kattilan amerikkalaisesta manuaalista sain säätöohjeita, joilla justeerasin kattilan toimintaa. Oppi tulee pikkuhiljaa ja välillä on tuntunut, että kantapään kautta. On oltava riittävän pitkä kattilan ohjeen mukainen piippu, sopivan kokoiset puut ja niille sopivat säädöt kattilassa. Halon kosteustila on oltava sopiva. Liian kuiva kaasuuntuu liian nopeasti ja käänteispalokattila ei ehdi polttaa kaasuja.

Jatkoin piipun pituutta teräsputkella noin 80 cm ja poistin piipun päältä tarpeettomaksi ja jopa haitalliseksi osoittautuneen hatun.

Helmikuun lopusta maaliskuun alkuun oli harmaata ja pilvistä. Kevensin lunta panelien päältä ja kiersin kintaskädessä paneelin reunaan pienen kaistan puhtaaksi. Seuraavana päivänä puolilta päivin loput lumet valahtivat alas.

- Siinä yhentoista aikaan, sanoi kotona ollut vaimo. 

Sunnuntaina 8.3.2015 lupasi aurinkoista. Toiveissani seurasin mittareita. Ohjauskeskuksen mukaan panelin lämpö nousi ja pumppu käynnistyi. 
- Mitä ihmettä, kun lämpöä ei tulle, ihmettelin ja pitelin kylmästä tuloputkesta kiinni. Kävin katolla, kunnes huomasin, että yksi venttiili on kiinni, eli talviasennossa. 
- Sen tulinen, ajattelin!

Vesi lähti kiertämään, mutta ohjauskeskuksen mukaan paneli alkoi jäähtyä nopeasti ja pumppu pysähtyi. 
Kiikuin katolle ja tunnustelin varaajalle lähtevää putkea. Ei kättä kestänyt, oli niin lämmin: - Ahaa, anturi on väärässä päässä, ajattelin. Olin sitä koko talven aavistellut. Onneksi sähkömies oli varannut johtoon pituutta riittävästi. Se ylsi oikeaan paikkaan ja vesi alkoi kiertää jälleen, aluksi kuumana.

Maaliskuussa puiden varjostus haittasi aamulla ja illalla. Paneli sulaili aurinkoisena päivänä ennen kymmentä ja pumppu käynnistyi. Tuleva vesi oli reilut 20 astetta lämpimämpää, kuin panelille menevä vesi. Suunnitelmissa on ottaa kaakkois- ja lounaispuolen puita pois tänä talvena.


Ensin tuli parikymmentä kwh päivässä ja myöhemmin keväällä huomattavasti enemmän. Se hidasti varaajan kylmenemistä. Lämmitystarve puulla voi siirtyä vuorokaudella.  Yöpakkasten aikaan säätölaitteet ohjasivat lämmön betonilattian lämmitykseen, eikä auringosta saatu lämpöä riittävästi. 

Aurinko nousi päivä päivältä korkeammalle, puiden varjostus väheni ja lämpöä tuli enemmän. Huhtikuun neljäntenä päivänä oli aurinkoinen päivä. Klo 10.40 oli paneelista tulevan veden lämpö yli 50 astetta ja menevä vesi päälle 30 astetta. Klo 14.30 panelista oli tuleva vesi 67 asteista ja panelille menevä 43 asteista. Puulämpöä ei tarvittu. 
Toukokuussa käynnistyi keräimen lämmityskierto jo aamukahdeksan tienoilla. Kesäkuun 14. oli panelilta tulevan veden lämpö 87,5 astetta. 

Heinäkuun lopulla ja elokuun alussa oli pitkä poutajakso. Kummallakin kertaa lämpeni varaaja niin kuumaksi, että oli jopa vaarana kiehuminen. Valutin siitä syystä kaksi kertaa kuumaa vettä viemäriin pari tuntia.

Elokuusta lokakuuhun auringosta saatava lämpö hiipui ja lopulta tuli talviaika ja suljin hanan jälleen. Paneli on lumen alla reilut neljä kuukautta, kunnes se taas herätetään henkiin.

Sähkön hinta ei laskenutkaan, mutta sen siirtohinta nousi huomattavasti. Sähkölaskuun menee nyt noin 200 euroa vähemmän kuukaudessa kuin ennen. Kymmenessä vuodessa on säästö tällä hinnalla 24 000 euroa. Laitteet tulevat sillä maksetuksi asennuksineen.

Puuta meni aikaisemmin vajaa 10 pinomottia yhteensä saunassa ja pirtinuunissa. Viime talvena puuta meni reilut 15 pinomottia. Tämän lämmityskauden aikana on mennyt 6.1.2015 mennessä noin yhdeksän pinomottia kattilassa ja pirtinuunissa sekä motin verran saunassa.

Pysyykö sähkön hinta alhaalla? Epäilen. Kun uusiutuvien energioiden tuki ei enää paina hintoja alas, nousee sähkön hinta. Kuinka paljon, sen aika näyttää. 

Energian hintakehitys