Ensilumi

Eilen käytiin Kuutsivaarassa. Noustiin etelärinnettä niin korkealle että alettiin nähdä jo hienoja maisemia. Maisteltiin mustikoita mutta ne olivat pakkasen panemia ylempänäkin.

Laskeuduttiin toiselta kohtaa alas ja mentiin tien alapuolella olevan pöheikön läpi jängän laitaan pienen puron varteen tulen tekoon ja makkaran paistoon.

Sammutettiin tuli, kerättiin tavarat reppuun ja käytiin pieni kierros vielä kauempana ja lähdettiin sen jälkeen paluumatkalle kohti tietä suoraan jängän yli.

- Tämähän on jäässä. On näköjään jo hyvä kävellä, puhelin.

Tulimme koivua ja kuusta kasvavan ojannotkelman kohdalle. Aloimme viittoa ja silmitellä sitä. Voisi harventaa. Saisi polttopuuta.

Käännyimme takaisin aukealle kohti edessä olevaa männikkömaan laitaa.

- Kenes auto se tuol on? Kaveri kysyi.

- Se on kuule meijän, vastasin.

- Kyl tää sit sattu hyvin.

- Niin sattu, vastasin.

Tuumattiin ajellessa, että oli hieno retki ja "huomena vois lähtiä peräkärryn kans ja tehtäis kuorma polttopuita. Vain yksi kuorma. Ei enempää."

Aamupäivällä alkoi sataa lunta. Tuumasin aamukahville tulleelle kaverille että ei mennä kauas "ku ei oo talavirenkaita".

Ajettiin lähimmälle palstalle muutaman sadan metrin päähän ja kaadettiin muutama harvennettava koivu yhä sakenevassa lumisateessa, kannettiin pölkyt tien laitaan ja saatiin niistä kuorma.

- Aletaampa luistelemaan, tuumasin kun otin pois kypärän ja märät kinttaat ja istuimme autoon.

- Ei tää mihinkään lähde, kaveri sanoi. Panin ykkösen ja ajelin eteenpäin ja sitten mäkeä ylös. Olin varuillaan, että jos lähtee luisumaan.

- Paas kakkonen, ei renkaat sudi. Panin kakkosen ja sanoin:
- Oli se hyvä että eilen lähettiin. Kaveri naurahti: - Ois tällane ilma. Siin sit luisteltais niil kivil.

Päästiin pihalle ehjin nahoin. Purin kuorman vaatteet märkänä ja ajattelin:
- En kehtaa ruveta tänään renkaan vaihtoon. Katon aamulla.

Tällaista se on osa-aikaeläkeläisen elämä.