perjantai 1. joulukuuta 2017

Eränkävijät

Sarjassa on hienoja maisemia ja paikkoja, mutta homma on minulle vierasta. Metsästäjät ja kalastajat keskittyvät suorituksiinsa kuin urheilijat kilpailussa kaikella tarmollaan ja välineillään, eikä mihinkään muuhun. Se on outoa.

Aloitin kalastamisen alle kymmenen vuoden iässä mato-ongella. Jokivartta kävellen kävimme isompien poikien kanssa jopa Hirvaslammella monien kilometrien päässä. Sieltä tultiin aamuyöstä saaliiden kanssa. Äiti valvoi kotona huolissaan. Hän suolasi meidän vitsaksessa kantamat kalat aamuksi.

Hiukan toisella kymmenellä minulla oli oma virveli, joku kaukoidässä valmistettu halpa umpikela Planet. Olin sen itse tienannut, kun sain malmikivien keräilystä ja lähettämisestä pienen harrastepalkinnon.

Kalastin kylän kohdalla ja erityisesti Sorroinnivoilla. Siellä oli minun vakiopaikat. Kävelimme Kellontietä, eli Kelloselän hevostalvitietä pitkin. Maltiolla olin ensimmäisen kerran kymmenen vuotiaana ja siitä lähtien jokaisena kesänä.

Olen metsästänyt ensin isän kanssa ja heti kun sain metsästyskortin viisitoistavuotiaana omin nokkineni. Toin jo nuorena joskus tuurin tullen kotiin saalista, vaikka olenkin huono saamamies. Olen metsästänyt lähes kaikkia riistaeläimiä, mitä täällä Lapin erämaissa on, kaikenlaisista pedoista lähtien sutta lukuun ottamatta. Pienen saaliin kalaa olen saanut melkein aina, mutta tyhjät onkireissut on myös käytävä.

Olen kalastanut perhoilla harrilautaa apuna käyttäen, perholitkalla, perholla lippauistimen kanssa ja huiskaperholla, kaikilla mahdollisilla uistimilla ja lipoilla sekä verkoilla, isän kanssa, yksin ja kavereiden kanssa. Samoin olen  metsästänyt. Hienoimpia muistikuvia on syntynyt kun jo aikuistuneena kävin välillä yksin erämaassa muutaman päivän reissun.

En ajattele saalista. Se tulee arvaamatta. Jos kuvittelet sen tulevan, sitä ei tule. En ajattele erämaassa suorittamista, enkä keskity siihen, vaan olen ja elän ja annan ajan kulua. Nautin ympäristöstä ja ajatus käy ihan itsestään, vapaana ja villinä, minkään rajoittamatta.

Erämaa antaa minulle voimaa ja tasapainoa. Se on ehkä enemmän kuin saalis, vaikka sekin on kuitenkin tärkeää. Minun välineet ovat yksinkertaiset ja heitän vavalla niin kauan kuin se toimii. Kun särkyy, käyn kaupasta uuden.

Minun maailma on ihan eri kuin tuossa ohjelmassa. Mietin mistä se johtuu ja vastaan: Ehkä se johtuu siitä, että olen oikeasti erämaan kasvatti ja erämaa on minun koti.

Jos minun koukkuun tarttuu kala kunnolla kiinni, en päästä sitä takaisin, jollei ole aivan pakko, tai pikku kala on niin vähän kiinni, että se on helppo pudottaa käsin koskematta. Olen pyydä ja paista kalastaja. Ei kannata nakata jos ei ota ja paista. Se on minun ajatus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti