Jäniskoira

Martti 76 v muisteli:

"Minä olin nurena jäniskoirana isälle. Tuossa harijussa pyyvettihin. Minä opin sen homman niin hyvin, että pysyin perässä, vaikka jänis juoksi usiamman kierroksen ja jälijet menivät sekasin. Ja se jänis tekee jatkuvasti semmosia hyppyjä sivulle, että harhauttaa.

Kun se jänis lopulta väsy, kuluki se siinä aivan eessä, että näky välillä vilaukselta, ku se oli pysähtyny paikallehen.

Sen koiranhan piti haukkua ja näyttää kuinka kaukana se jänis on koirasta. Sitä kimakampi ääni, mitä lähempänä jänistä, niin että passimies tietää mistä sitä on hyvä seurata. Saatihin kolmekki jänistä päivässä.

Kerran, ku minä tulin jäniksen kanssa passipaikalle, ei siellä ollu ketähän. Se oli isä mennyt välillä kotihin syömähän. Minä kiersin uuven kierroksen ja passimies tuli paikallensa.

Ku se koira näki silloin tällön teeriä puissa, sano isä, että minäpä laitan sulle panoksia pikkupyssyyn ja valo luotia lyijystä.

Niin se kävi sitten muutamalla kerralla, että koira huomas jäniksen läheltä ja ampu sen. Siitä ei isä tykänny, vaan sanoi, että ei sen koiran saa ampua. Samon kävi, ku velipoika tuli kerran ja ampu jäniksen koiran eestä. Sitä ei isä huolinut. Sanoi vain että vie vain jänikses.

Ku minä sitten menin siskon tykö (toiseen kylään), huomasin jäniksen jälijet pellon laijassa, aloin sitä seurata, kiersin rengasta ja haukuin. Ne kyläläiset ajattelivat, että totta se jonku pitää mennä ampumahan ku tuo koira sitä haukkuu. Niin se sai joku jäniksen saalihiksi."