Syyspäivä

Keltaiset lehdet varisevat vaaranrinteen koivikossa tuulen heilutellessa puiden latvoja. Polveileva puro solisee vieressä rinteellä, mutta kuulen sen huonosti, kun korvilla ovat kuulosuojat ja raivaussaha pörisee valjaissa. Kaatelen lepikkoa ja koivikkoa ja väliin yksittäisen kuusen. Esiin nousee koivikkoinen rehevä kuusimetsä.

Karhumiehiä oli tiellä tänne tullessa. Odottelivat tietoja toisilta, onko havaintoja. Ovat yhden tälle syksylle kaataneet.

Pari päivää sitten, kun lähdin palailemaan palstalta, kuulin puhelimesta, että "täälä olis niitä karhutietoja". Kävin katsomassa. Oli lanpaan tappanut talon pihasta ja kantanut rämeikölle ja siinä syönyt. Vain mytty nahkaa, pää ja sorkat jäljellä. Oli naapurin isäntä huomannut, että tokassa oli verinen lammas. Kasvattaja huomasi heti, että "yksi on poissa" ja toinen oli raanakko.

En löytänyt lammastarhasta selvää tassun jälkeä. Oli liian kova tanner. Päivän päästä löytyi lähettyviltä suuren karhun jälki pehmeällä tiellä. Kulkukarhu. Ei tällaista jälkeä ole aikaisemmin tullut tänä kesänä vastaan.

Tiheän risukon keskellä vaaran rinteessä on eläinten polku. "Porot ja pikkuelukat siitä ovat mahtuneet kulkemaan ja ehkä se karhukin on tästä kulkenut", ajattelen. Nyt se tulee ristironkkeliin ohutta leppää ja koivua. "Ehkä ne elukat siitä kuitenkin pääsevät".

Eläimet kulkevat rinnettä ylös ja alas näitä kuusikkojuonteita pitkin. Nyt tiheikkö alkaa saada hiukan enemmän valoa ja tuulen henkäystä. Puut alkavat entisestään vankistua ja kasvaa. Luonto ottaa hyödyn jokaisesta sahan liikkestä.