sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Viimeinen onkireissu

Eilen iltapäivällä kävimme "ongella", eli vilkkua nakkaamassa, viimeisen kerran tänä kesänä. Oli kahdeskymmenenskuudes kerta. 

Toukokun lopulla alotimma tulvahauven pyynnillä Aatsingilla ja Kuolajoella. Juhannukselta otimma rapalat pois siiman päästä, panimma vilikut tilalle ja alomma harrin ja tammakon pyytöön.

Kaloja on saatu kohtalaisesti, eli paistinpannullisen mieheen kerrallaan ja joskus jopa enemmän. Silloin tällöin käy niin, että ei saada mitään. Niin kävi eilenkin yhtä miestä lukuun ottamatta. Tämä nuori urheilijamies sai neljä aika vötkyä.

Me kuulutaan siihen pyydä ja paista porukkaan, joita Lapin asukkaat vanhastaan ovat. Ei oikein ymmärretä, miksi kaloja pitäisi kiusata turhan takia. Onkii häntä sen minkä syödäkseen tartee ja lähtee sitten kotia.

Muutama vuosi sitten sovimme, että mennään aina uuteen, ennestään käymättömään paikkaan Yli-Kemin kalastusalueella ja niin on sen jälkeen tehty. Värriön haaroista käytiin Kouterijoki, Kosterijoki ja Venehaara, kaikki latvoilta suuhun saakka, missä vilkkua voi heittää. Osia Liesijoesta ja Siurusta on käyty ja myös Värriön päähaaraa on ongittu pitkät pätkät, mutta monta pätkää on vielä onkimatta. Maltiojoki kaikkine haaroineen on ongittu jo aikaisemmin hyvin tarkaan.

Viime ja tänä kesänä olemme onkineet Kuoskun Pyhäjokea. Se on todella hieno joki, niin kuin kaikki muutkin jokilatvat näillä main. Erikoisin asia Pyhäjoella on nieriä, joka ei ole sama kala, kuin on Värriön haaroissa Amerikasta tuotu puronieriä. Pyhäjoen nieriä on siihen verrattuna väritön harmaa kala. Alkuperä on RKTL:n levinneisyyskartan mukaan tuntematon.

Olemme muutamia kertoja käyneet myös Norjan pienillä jokivesillä lohen pyynnissä. Siellä on opittu tuntemaan paikat, missä lohia uiskentelee, lohipoukamot. Olemme onnistuneet löytämään silloin tällöin myös meidän jokilatvoista näitä lohipoukamia. Hyvinkin voin sanoa, että jokainen uusi jokipätkä on tuonut tietoon uusia selviä lohipoukamia. Niissä vain ei ole lohta.

Vanhoista tarinoista tiedetään, että lohet ovat ennen sotia olleet juuri niissä poukamissa, joiden rantoja me nyt kävellään, niin Maltiolla, Nilihaarassa, Värriöllä, Kouterijoella, Kosterijoella kuin Pyhäjoellakin. Ei muuta kuin porteitten tekoon ja äkkiä, jos minulta kysytään.

Varmaa on se, että uusista kalapaikoista saa aina hienoja kokemuksia. Kahden kolmen tunnin rymyäminen pensikoissa ja ryssänpäämätiköissä antaa kuntoa ja voimaa uusiin koitoksiin. 

Urakka on iso. Vielä on kovin monta paikkaa käymättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti