Juhlasahaus

Elokuussa, kun kesän lämpö vielä henkäili puiden oksistossa, kantelin raivaussahan Kuutsivaaran rinteelle, samoihin aikoihin kuin edellisenäkin vuotena. Siellä se on odotellut sammalmättäiden päällä aina siinä kohtaa, missä päivän työ on loppunut. Oli marraskuun kahdeskymmenes päivä, kun kannoin sen reppu selässä ja pensiiniastia kädessä vaaran lumista rinnettä alas autolle ja toin kotiin varastoon odottamaan seuraavaa savottaa.

Toisinaan saha soi iloisemmin ja "otti vihasemmin puun kylykeen", toisinaan alakuloisesti ja raskaasti. Ajattelin, että "pensakoneet ne elää ilimojen mukaan" ja säätelin tyhjäkäyntiä sopivimmille kierroksille. 

Kun tuntui siltä, että nyt riittää tälle päivälle, vetäisin sahalla kaadettavan puun pitkään kantoon miehen vyötärön korkeudelta, laskin sanhan maahan ja panin valjaat ja kypärän kannon nokkaan. Siitä saha sitten seuraavalla kerralla löytyi ja helähti käyntiin muutamalla varmalla nykäisyllä. Pärähteli niin kuin olisi iloinen uudesta tapaamisesta.

Kun lopetin päivän työn, jätin kypärän ja valjaat pitkän kannon päähän ja sahan maahan. Siinä se odotteli, että se ukko sieltä muilta kiireiltään ehtii uudelleen työmaalleen. Saha oli helppo löytää, kun kannon päässä oleva punainen kypärä näkyi kauas.

Kesällä onkireissusta iltayöstä pois tullessa sanoin: "Viime syksynä sahasin kaksikymmentä kaksi päivää ja nyt sahaankin nelijäkymmentä nelijä päivää." Ajattelin enemmänkin aikaa, joka minulla on käytettävissä: kolme päivää viikossa töissä ja neljä raivaamassa. 

Pitkään se sitten meni, ennen kuin valmista tuli. Moneen kertaan ajattelin, milloinkahan saan viimeisen läntin sahatuksi. Sattumalta se oli juuri neljäskymmenesneljäs sahauspäivä, kun katselin aamulla, että ei ole enää paljoa. Toinen laita näkyi jo sakeikon läpi.

Pari vuotta sitten menin metsänhoitoyhdistykseen ja sanoin metsäneuvojalle: "Meinasin alakaa sahaamaan sitä Kuutsivaaran kylykiä. Ei se niin houkutteleva ole, mutta meinasin tehdä." Tehtiin suunnitelma ja aloin sahata. Olin aikaisemmin kysynyt Metsäkeskuksen asiantuntijoilta, kävisikö tämä rinne suojeluun, mutta ei ollut siihen perusteita.

Rinteellä on kuusikkotuppaleita, lepikkoa ja tiheitä koivikoita. Tavoitteena on tasainen kuusikko. Myös seassa hyvin harvassa olevat männyt säästetään. Järjestys on, että ensin jätetään mänty, jos se on sillä kohtaa ja muut ympäriltä pois. Seuraavaksi tärkein on kuusi. Jos havupuuta ei ole, jätetään siihen koivu. Lepät olen kaatanut maahan. Myös yksittäisiä haapoja jätin pystyyn, kun muuta puuta ei ollut. Kaikki sellaiset puut, joissa oli paha vika, kaadoin maahan.

Raivaamaton ryteikkö, josta saattaa löytyä myös kuusen taimi. Sille tehdään kasvutilaa. Puita on niin tiheässä, että ne eivät suostu kaatumaan muuten kuin käsin puu kerrallaan kaatamalla. Kuvan etuosassa on noin yhdeksäntoista erikokoista puuta. Tiheys lienee reilut kymmenentuhatta puuta hehtaarille. Raivauksen jälkeen siihen jää kaksi - kolme puuta. 

Luonto on jo aloittanut oman harvennustyönsä jo aiemmin. Kilpailu valosta on kovaa. Raivaus nopeuttaa luonnon kiertoa ja rungoista tulee suurempia, vahvempia ja terveempiä. Sama se on porkkanamaasakin, jos et harvenna, et saa porkkanoitakaan.

Myös koivikon seassa oli kuusentaimia, joten kuusikko valtaa pikkuhiljaa rinteen. Näin se olisi tapahtunut ilman harvennustakin, mutta nyt kuusikko kasvaa nopeammin. Raivausjäte painuu maahan parissa kolmessa vuodessa, mutta se lannoittaa metsää ehkä kymmeniä vuosia.

Tästä metsästä tulee oikein hyvä hiilinielu. Se hiilen määrä, joka raivausjätteestä ja niiden juurista vapautuu, on hyvin pieni siihen nähden, kuinka paljon runkopuihin tulevina vuosina sitoutuu hiiltä.

Mutta ompahan yksi puu jäänyt kaatamatta: kuvan keskellä oleva känttyrä koivu.

Talven lähestyessä täytyi panna lämmintä kampetta päälle ilmojen mukaan ja lumen satamisen jälkeen oli repussa oltava vaihtokäsineitä. Märillä kinttailla kastuu sahan kaasuvipu ja vaijeri. Seuraavalla kerralla se on jäässä ja saha ulvoo täysillä. Menee pitkään kämmenillä sulata, ennen kuin saha alkaa taas pelata. Aikansa kun lipsuttelin ja kaadoin välillä muutaman puun ulvovalla sahalla, alkoi saha hiljalleen sulata ja kaasu pelata. Täysillä kierroksilla sahaaminen polttaa pian koneen. Siksi se on sammutettava välillä.

Harvennustiheys puiden pituudesta riippuen oli noin 1500 puuta hehtaarille. Kaadettavaa oli paljon kun toisin paikoin oli yli 10 000 puuta hehtaarilla, mutta siellä täällä oli harvempia aukkokohtia. Monessa kohtaa rinteellä on kaadettuja puita ristikkäin paksuna kaskena. Pensaa paloi noin sata litraa.

Nyt metsä on harvennettu ja puiden kasvu alkaa kiihtyä. Lahoavat raivausjätteet antavat kasvaville puille voimaa hyvinkin kymmenisen vuotta. 

Viimeisen päivän iltapuolella saha tuntui tylsältä, mutta annoin terälle kierroksia ja puuta kaatui. Viimein tuli aika, jolloin sain lähteä kamppeitten kanssa alas rinnettä. Tunsin, että "on juhlavaa, kun saa työ lopulta päätökseen. Leukava homma!"

Ensi vuonna raivaan eri kohdassa.